Aluekuntamallilla vahva kannatus

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan luonnos uudistusten kulusta.
Julkaistu Muokattu

Hallituksen ajaman sote-maakuntauudistuksen rinnalla elää voimakkaasti idea aluekunnasta.

Ratkaisu antaisi keskustalle maakunnat, ja samalla uudet maakunnat olisivat juridisesti kuntamuotoisia oikeustoimihenkilöitä.

Ratkaisulla vältettäisiin sote-maakuntavalmistelussa ilmenneet isot ongelmat, joihin uudistus voi jopa kaatua loppusuoralla.

Keskeinen kysymys on maakunnan rahoitus; tuleeko sille verotusoikeus vai ei. Jos verotusoikeutta ei tule, kuten näyttää, maakuntien itsehallinto toteutuu vaillinaisesti. Aluekunnalla on kannattajia myös hallituspuolueissa, ja he sanovat sen myös ääneen.

– Itse suhtaudun asiaan myönteisesti. Ylipäätään erilaisia kuntamalleja voisi sallia Suomeen, perustuslakivaliokunnan jäsen Antti Häkkänen, kok., sanoo.

– Minusta tämä esitys on ajatuksena mielenkiintoinen ja toisi myös etuja, sanoo hallinto- ja kuntaministerinä toiminut kansanedustaja Tapani Tölli, kesk.

Oppositiossa aluekunnalla on vahva kannatus SDP:ssä.

– Tämä on yksi vaihtoehtoista, joka on ihan varteenotettava, sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

FAKTA: JOS MAAKUNNASTA TEHTÄISIIN KUNTA

– Maakunta tai aluekunta perustettaisiin useampia kuntia kattavana tavanomaisena kuntana.

– Maakunta ja sen alueella toimintaansa jatkavat kunnat päättäisivät lainsäädännön osoittamalla tavalla toimivallan ja rahoituksen jaosta.

– Valtio osoittaisi maakunnalle ja sen kunnille myös yhdessä hoidettavia tehtäviä.

– Etuna olisi yksinkertainen toteutustapa ja malli.

– Haittana voi olla pienten kuntien näivettyminen.

Lue koko artikkeli Kuntalehdestä 7/2016 (ilm. 16.6.)

Powered by Labrador CMS