Aluevaalien ehdokasasettelu päättyy – Arto Jääskeläinen: vaalien siirrosta koronan takia ei ole edes keskusteltu
Aluevaalien ehdokasasettelu päättyy tänään. Ehdokashakemukset jätetään aluevaalilautakunnille klo 16 mennessä. Ehdokasasettelu vahvistetaan torstaina 23.12.
Vaalipäivä on 23. tammikuuta.
Nopeasti pahentuneesta koronatilanteesta huolimatta vaalien siirtämisestä ei ole edes keskusteltu, vaalijohtaja Arto Jääskeläinen oikeusministeriöstä (OM) kertoi tiistaina toimittajille OM:n aluevaali-infossa.
Kuntavaalit siirrettiin aiemmin tänä vuonna koronatilanteen vuoksi huhtikuusta kesäkuuhun.
Jääskeläinen muistuttaa, että turvallisuustilanne on nyt olennaisesti toisenlainen koronarokottamisen ansiosta. Viime talvena vain pieni osa kansalaisista oli saanut rokotteen.
– Rokoteakttavauus on avain siihen, että emme enää keskustele vaalien siirtämisestä, Jääskeläinen sanoi.
Toinen muutos kuntavaaleihin verrattuna on alueellisten suositusten aiempaa merkittävmpi rooli, sanoo neuvotteleva virkamies Heini Huotarinen oikeusministeiröstä.
Kuntavaaleissa turvallisuustoimet olivat yhdenmukaiset kaikkialla, ja paikkakunnilta, joissa koronaa ei juuri ollut, tuli palautetta toimenpiteiden työläydestä, jotka veivät huomiota varsinaisilta vaalijärjestelyiltä, Huotarinen sanoi.
Äänestyspaikoilla ei edellytetä koronapassia. Maskipakkoa ei ole, mutta suosituksia toivotaan noudatettavan.
Aluevaalien ennakkoäänestysaika on kotimaassa 12.-18.1.2022 ja ulkomailla 12.-15.1.2022.
Ulkoäänestyspaikkoja nähtäneen selvästi vähemmän kuin kuntavaalien kesäisissä olosuhteissa, mutta kesällä koettuja drive in -pisteitä kuitenkin suunnitellaan jonkin verran. Ennakkoäänestyspaikkoja koko maassa on noin 900, ja Helsingissäkin, jossa ei vaaleja käydä, on kolme äänestyspaikkaa muiden hyvinvointialueiden äänioikeutetuille.
Ministeriöstä korostetaan äänestämisen turvallisuutta.
-Jos verrataan ruokakaupassa käyntiin, tämä toimitus on nopeampi ja turvallisempi. Meillä on käsitys, että verrattuna moniin muihin toimintoihin äänestäminen on matalan riskin toimintaa kuitenkin, Arto Jääskeläinen sanoi.