Janne Laine ulos myös Suur-Savon Sähköstä

Julkaistu Muokattu

Luottamuspulan takia Savonlinnan kaupunginjohtajan virasta erotettu Janne Laine joutuu jättämään myös Suur-Savon Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtajuuden. Laine on hoitanut luottamustehtävää viiden vuoden ajan, mutta tänään kokoontunut yhtiön hallintoneuvosto ei Lainetta enää tehtävään valinnut.

Janne Laineen pudottaminen pois hallituksesta tapahtui kivuttomasti, sillä hän oli tänä vuonna erovuorossa. Koska ex-kaupunginjohtaja oli aikanaan noussut tehtävään Savonlinnan kaupungin mandaatilla, niin oli luonnollista, että luottamuspulan takia irtisanottu Laine putosi pois sähköyhtiön päättävistä elimistä.

Maakunnallisen sähköyhtiön uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Juvan kunnanhallituksen puheenjohtajana toimiva Ritva Hänninen (kesk.). Hänninen on toiminut aiemmin Suur-Savon Sähkön hallituksen varapuheenjohtajana, joten yhtiö on hänelle tuttu.

Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Luhangan kunnanjohtaja Tuomo Kärnä jatkaa hallituksessa. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Kirsi Torikka Savonlinnasta. Lisäksi hallintoneuvosto päätti, että hallintoneuvoston puheenjohtajaksi valitaan Tuukka Suomalainen ja varapuheenjohtajaksi Jarkko Fågel.

Suur-Savon Sähkö osakkeista yli puolet on alueen kuntien omistuksessa. Mikkeli on suurin omistaja ja Savonlinnan osuus yhtiöstä on 12 prosenttia.

Pitkään Savonlinnaa johtanut Janne Laine irtisanottiin kaupunginjohtajan virasta huhtikuun 11. päivä äänin 36-7. Hän on valittanut kaupunginvaltuuston päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen.

Powered by Labrador CMS