Kainuu nukkui

Julkaistu Muokattu

Vihreä äänikuningatar houkutteli ihmisiä äänestämään, mutta suurin osa kajaanilaisista oli näissä kuntavaaleissa nukkuvien puolueessa.

Vihreä äänikuningatar, perussuomalaista mahalasku ja Kajaanin äänestysaktiivisuuden romahdus alle 50 prosenttiin olivat Kainuun osalta kuntavaalien kolme kärkiuutista.

Etenkin Kajaanin alhainen äänestysaktiivisuus pisti monen ääniharavan otsan pahasti ryppyyn.

-Useampana viikonloppuna olimme iltaisin liikkeellä ja jatkuvasti siellä sai perustella ihmisille sitä, miksi kannattaa käydä äänestämässä. Sanoimme, että ihan sama ketä äänestätte kunhan vain äänestätte, kajaanilainen vihreiden ääniharava Silja Keränen kertoo.

Jatka lukemista Kuntalehdessä.

Powered by Labrador CMS