Kietäväinen: Kunnat ja alueet sopikoot keskenään
Itsehallinnollisille alueille ja alueen kunnille on annettava mahdollisuus sopia tehtävien siirroista keskenään. Tätä mieltä on Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.
Aluehallintouudistuksen valmistelun yhteydessä on eri alueilla noussut esiin erilaisia toiveita tulevista tehtävistä. Kietäväisen esittämä malli mahdollistaisi sen, että joillakin alueilla kunnat voisivat halutessaan sopia ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen siirrosta itsehallinnollisen alueen tehtäväksi.
Toisilla alueilla maakunnat voisivat puolestaan taas sopia tehtävien siirrosta kunnille, esimerkiksi joukkoliikenteen järjestämisen siirrosta alueen suurille kaupungeille.
– Mahdollisuus sopia tehtävien siirrosta alueilla takaisi hyvin toimivat palvelut ja hallinnon itsehallintouudistuksen jälkeen sekä ottaisi huomioon alueelliset erityispiirteet, Timo Kietäväinen perusteli esitystään Kuntaliiton ja Keski-Suomen liiton tänään järjestämässä seminaarissa Jyväskylässä.