Kokoustekniset syyt estivät Torniota käsittelemästä järjestelykeskusta tällä viikolla

Julkaistu Muokattu

Tornion kaupunginvaltuusto päättää maanantaina kantansa kaupunkiin suunniteltuun turvapaikanhakijoiden järjestelykeskukseen.

Maahanmuuttovirasto vahvisti torstaina, että keskusta suunnitellaan Tornioon lähellä rajaa sijaitsevaan tyhjillään olevaan lukioon.

Vaikka virallinen päätös puuttuu, viikonlopun aikana tehdään jo valmisteluja keskuksen perustamista varten. Ylen mukaan Torniossa valmistaudutaan viikonloppuna tulevien pakolaisten varalle telttamajoituksella.

Sisäministeri Petteri Orpo, kok., vetosi Tornioon aiemmin tällä viikolla, että se nopeuttaisi asian käsittelyä kunnallisessa päätöksenteossa. Sisäministeriö olisi halunnut järjestelykeskuksen toimintaan jo perjantaina.

– Tavoitteena on, että keskus on toiminnassa heti valtuuston päätöksen jälkeen tiistaiaamuna, Maahanmuuttoviraston tiedotteessa todetaan.

Kokousteknisistä syistä järjestelykeskusta ei voitu käsitellä valtuustossa vielä tällä viikolla, kertoo Tornion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Katri Kulmuni, kesk., Kuntalehdelle. Kokouskutsu pitää lähettää vähintään neljä vuorokautta ennen kokousta.

– Saimme asiasta tiedon maanantaina. Tiistaina oli valtuuston informaatiotilaisuus. Siitä neljä vuorokautta eteenpäin, niin maanantai on ensimmäinen mahdollinen päivä, Kulmuni kertoo.

Turvapaikanhakija pysyy keskuksessa käsittelyn ajan

Valtioneuvosto teki päätöksen järjestelykeskuksesta torstaina.

Ulkomaalaislain mukaan valtioneuvosto voi päättää järjestelykeskuksen perustamisesta, kun maahantulijoiden määrä on poikkeuksellisesti niin suuri, ettei maahantulon edellytysten selvittäminen ja maahantulijoiden rekisteröinti ole mahdollista tavallisessa menettelyssä.

– Järjestelykeskuksen tavoitteena on saada kaikki tulijat rekisteröityä hallitusti. Turvapaikkaprosessin alkuvaiheen nopea hoitaminen on välttämätöntä päätöksenteon tehokkuuden varmistamiseksi ja vastaanoton kustannusten hallitsemiseksi, sisäministeriö tiedottaa.

Turvapaikanhakija voi lain mukaan viettää järjestelykeskuksessa korkeintaan seitsemän vuorokautta. Siten keskus ei ole pysyvä ratkaisu, mutta helpottaa akuuttien ruuhkien purkamisessa.

Turvapaikanhakija velvoitetaan oleskelemaan rekisteröinnin ajan keskuksessa, jollei hänen terveydentilaansa liittyvä tai muu tärkeä henkilökohtainen syy muuta edellytä. Rekisteröinnin jälkeen turvapaikanhakijat pääsevät siirtymään vastaanottokeskuksiin.

– Tornio vuokraa tilat, SPR pyörittää. Tehdään yhteistyössä rajaviranomaisten, tullin ja poliisin kanssa, Kulmuni kuvailee.

Kulmunin mukaan Tornio on ollut hyvin tiiviisti yhteydessä sisäministeriöön.

– Sieltä on luvattu meille kaikki mahdollinen tuki.

Powered by Labrador CMS