Kunta-alan henkilöstömäärä vähenee
Työmarkkinajohtaja Jalosen mukaan viime vuonna nähty vähenemä jatkuu tänä vuonna.
KT Kuntatyönantajien ennusteen mukaan kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömäärä jatkaa laskuaan
lähivuosina. Vuonna 2015 kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa
arvioidaan työskentelevän 428 000 henkilöä.
Lokakuussa 2013 kunta-alalla työskentelevistä oli kuukausipalkkaisia
422 000 ja tuntipalkkaisia 10 000. Palkattomalla virkavapaalla,
työlomalla tms. oli tämän lisäksi runsaat 30 000 henkilöä. Henkilöstöstä
oli naisia 79 %. Työsuhteisia henkilöstöstä oli 72 % ja virkasuhteisia
28 %.
Tiedot ovat Tilastokeskuksen Kuntasektorin palkkatilastosta lokakuulta 2013.
Henkilöstömäärän muutoksissa näkyy myös työvoimakustannusten
sopeuttamistarpeet ja yleinen työttömyystilanne. Vuonna 2013
määräaikaisen henkilöstön määrä väheni 3 600 henkilöllä ja
työllistettyjen määrä kasvoi 400 henkilöllä.
Taloudellisesti huonoina
aikoina kunnat säästävät erityisesti jättämällä palkkaamatta
määräaikaista sijaistyövoimaa.
Manner-Suomen sote-palveluja tuottavissa peruskunnissa ja
kuntayhtymissä työskentelee yhteensä 190 000 henkilöä sote-alalla.
– Lisääntyvistä tehtävistä ja velvoitteista huolimatta kuntasektori
on kyennyt sopeuttamaan työvoimakustannuksia ja tehostamaan
toimintaansa. Kuntatalouden tilanne pakottaa kunnat jatkamaan samalla
linjalla myös kuluvana vuonna, arvioi kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen.
– Todennäköisesti koko kunta-alan palkkasumman kehitys kääntyy negatiiviseksi, ennustaa Jalonen.