Kuntapoliitikot ennätyksellisen vahvoilla uudessa eduskunnassa
Uusista kansanedustajista lähes 90 prosenttia istuu myös kotikuntansa valtuustossa. Heistä vain 20 ei toimi alue- tai kunnanvaltuustossa.
Sunnuntain vaaleissa uuteen eduskuntaan valituista 200 kansanedustajasta jopa 177 toimii kotikuntansa kunnanvaltuutettuina. ”Kuntapuolueen” edustajien osuus nousi viime vaalien 85,5 prosentista 88,5 prosenttiin, käy ilmi Kuntaliiton tekemästä vaalianalyysista.
-Kansanedustajan tehtävät luonnollisesti kiinnostavat kuntien luottamushenkilöitä, ja kuntakokemuksesta on varmasti hyötyä kansanedustajan työssä, toteaa Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom.
Kunnanvaltuutettuina toimivien kansanedustajien osuus on kasvanut joka vaalikaudella vuodesta 1996 lähtien. Viime vaaleissa kunnanvaltuutettuja valittiin eduskuntaan 171 ja sitä edeltävissä vuoden 2015 vaaleissa 159.
Kunnanvaltuutettuna toimivia kansanedustajia valittiin 76 kunnasta. Lukumääräisesti eniten heitä valittiin yli 100 000 asukkaan kaupungeista, yhteensä 76 henkilöä (43 %). Eniten kunnanvaltuutettuja valittiin Helsingistä (19), Espoosta (12), Tampereelta (12) ja Oulusta (10).
Puolueista eniten kunnanvaltuutettuna toimivia henkilöitä valittiin SDP:n (41), Kokoomuksen (40) ja Perussuomalaisten (40) ehdokaslistoilta.
Kunnanvaltuutettuina toimivien kansanedustajien keski-ikä on 46 vuotta. Valituista kunnanvaltuutetuista nuorin on 23-vuotias Olga Oinas-Panuma Pudasjärveltä ja vanhin 71-vuotias Kimmo Kiljunen Vantaalta. Heistä 54 prosenttia on miehiä ja 46 prosenttia naisia.
Yli kolmannes kansanedustajista kotikuntansa puheenjohtajistossa
Uuteen eduskuntaan valituista kansanedustajista 31 toimii myös kotikuntansa valtuuston puheenjohtajana ja kymmenen hallituksen puheenjohtajana.
Yhteensä 70 kansanedustajaa toimii kuntapuheenjohtajistossa eli joko puheenjohtajina tai varapuheenjohtajina omassa kotikunnassaan. Se vastaa 40 prosenttia kaikista kunnanvaltuutettuna toimivista kansanedustajista ja 35 prosenttia kaikista valituista kansanedustajista.
Hollolasta, Inkoosta, Järvenpäästä, Kiuruvedeltä, Lopelta, Salosta, Savonlinnasta, Seinäjoelta, Tampereelta ja Vantaalta valittiin kunnanhallituksen puheenjohtaja eduskuntaan.
Verrattuna vuoden 2019 vaaleihin kunnanhallituksen puheenjohtajia valittiin kuitenkin vähemmän ja valtuuston puheenjohtajia puolestaan enemmän eduskuntaan.
Yli puolet kansanedustajista triplavaikuttajia
Uuteen eduskuntaan valituista kansanedustajista kaikkiaan 111 eli 55,5 prosenttia toimii tällä hetkellä kolmoisroolissa eli he ovat myös kunnanvaltuutettuja ja aluevaltuutettuja. Kaikkiaan 180 kansanedustajaa eli peräti 90 prosenttia toimii puolestaan päättäjänä kaksoisasemassa eli samanaikaisesti joko kunnanvaltuutettuna tai aluevaltuutettuna.
-Yhteiskunnallisten luottamustehtävien keskittyminen samoille henkilöille on osin huolestuttava trendi. Tehtävien kasautuminen korostuu nyt uudella tavalla, kun meillä on myös suorilla vaaleilla valittavat hyvinvointialueen luottamushenkilöt, Pekola-Sjöblom toteaa.
Eduskuntaan valittiin kaikkiaan 13 aluevaltuuston puheenjohtajaa ja yksi aluehallituksen puheenjohtaja. Aluevaltuuston tai -hallituksen puheenjohtajistoon kuuluvia on valittujen kansanedustajien joukossa yhteensä 30.
Eduskuntaan valitut aluevaltuuston puheenjohtajat tulevat Espoosta, Forssasta, Järvenpäästä, Lahdesta, Lappeenrannasta, Maalahdesta, Muuramesta, Rovaniemeltä, Savonlinnasta, Seinäjoelta, Sipoosta, Tampereelta ja Turusta ja aluehallituksen puheenjohtaja on kotoisin Espoosta.
Lisäksi valittujen kansanedustajien joukossa on 18 henkilöä, jotka toimivat tällä hetkellä sekä kuntapuheenjohtajistossa että hyvinvointialueen puheenjohtajistossa. Heistä Espoon ja Maalahden valtuuston puheenjohtaja sekä Järvenpään, Savonlinnan ja Seinäjoen hallituksen puheenjohtaja toimivat myös aluevaltuuston puheenjohtajina.
Valituista kansanedustajista ainoastaan 20 on sellaisia, jotka eivät toimi tällä hetkellä aluevaltuutettuna tai kunnanvaltuutettuna. Heistä kaksi on kuitenkin tällä hetkellä europarlamentaarikkoja eli he luopuvat siitä tehtävästä siinä vaiheessa, kun ottavat kansanedustajan tehtävän vastaan.
Kuntaliitto on päivittänyt analyysiä varten eduskuntavaalien ehdokasrekisteritietoja kunnanvaltuutettuja ja aluevaltuutettuja koskevien tietojen ajantasaistamiseksi.
Aiheesta aiemmin: