Maakuntajohtaja Viialainen suomii rankoin sanankääntein sote-uudistuksen kaatajia

Julkaistu Muokattu

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen ei sanansäilää säästele arvostellessaan maakunta- ja sote-uudistuksen kaatajia. Viialainen antaa liekin lepattaa tuoreessa blogi-kirjoituksessaan, joka julkaistiin ensin kolumnina Savon Sanomissa 17.3.

-Uudistus ei kaatunut, se kaadettiin. Siinä operaatiossa kahdella avainvaliokunnan naispuheenjohtajalla, Annikka Lapintiellä (vas.) ja Krista Kiurulla (sd.) oli iso rooli. Korkeisiin paperikasoihin huipentunut ajanpeluu ja jarrutus onnistuivat, kun lakeja ei päästetty koko eduskunnan äänestettäväksi, Viialainen kirjoittaa.

Etelä-Karjalan maakuntajohtajan mielestä maakunta- ja sote-uudistuksen kaatoa ei voi kuitenkaan pelkästään naisten ansioksi pistää. Itse asiassa Viialaisen mukaan miehet olivat asialla vielä hanakammin.

-Määrätietoisimmat uudistuksen kaatajat olivat kuitenkin miehiä, eivätkä he istu Arkadianmäellä. Vielä Helsingin ja Tampereen pormestareitakin toimeliaampi lobbari oli maan suurin kuntayhtymä HUS, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Sen ex-toimitusjohtaja Aki Linden kertoi ylpeänä twitterissä, ettei levännyt päivääkään hankkeen kaatamiseksi. Varsinais-Suomen äänestäjät ratkaisevat pian palkitaanko työ kansanedustajan ja kenties jopa ministerin paikalla, Matti Viialainen arvioi.

Harvinaisen suorasanaisessa purkauksessa osan moitteista Kuntaliitto ja ammattiliitot.

-Paljon töitä teki myös Kuntaliitto, ei niinkään julkisuudessa vaan eduskunnan valiokuntakuulemisissa. Julkisen sektorin vahvat ammattiliitot eivät nekään olleet toimettomina. Onhan järjestäytymisaste ja jäsenmaksutulo julkisella puolella selvästi yksityistä suurempi, sivaltaa Viialainen blogissaan.

Maakuntajohtaja Matti Viialaisen blogi-kirjoitus kokonaisuudessaan

Powered by Labrador CMS