Moitteita hyvinvointierojen hahmottamisessa
Puolueet olivat yksimielisiä siitä, että palvelujen kehittäminen tai ylipäätään olemassaolo edellyttävät talouskasvua sekä sote-palvelujen rahoituksen uudistamista, käy ilmi kyselystä, jonka THL:n kehittämispäälliköt Tapani Kauppinen ja Tuulia Rotko tekivät puolueille. Vastausten perusteella näkemys hyvinvointi- ja terveyserojen luonteesta ei heidän mielestään kuitenkaan ole selkeä.
He esittelevät kyselyn tuloksia blogissaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivulla.
Kirjoittajat kysyivät nykyisiltä eduskuntapuolueilta, miten ne näkevät Suomen eurooppalaisittain jyrkät väestöryhmien väliset hyvinvointi- ja terveyserot. He pyysivät myös kolme tärkeintä konkreettista toimenpide-ehdotusta, joilla seuraava hallitus voisi vähentää hyvinvointi- ja terveyseroja.
Vaikka suomalaisten hyvinvointi ja terveys ovat jatkuvasti kohentuneet, ne jakautuvat yhä epätasaisemmin, kirjoittajat huomauttavat.
Puolueitten tarjoama keinovalikoima erojen vähentämiseksi oli kirjoittajien mielestä kirjava, mutta he pitävät sitä ymmärrettävänä, koska keinoja tarvitaan paljon.
– Vastauksien kirjavuus kuitenkin kielii, että näkemys hyvinvointi- ja terveyserojen luonteesta ei ole selkeä, vaikka keskustelua on käyty 1980-luvulta lähtien, Kauppinen ja Rotko kirjoittavat.
Heidän mukaansa eriarvoisuus on kasvanut osittain siksi, että päätöksillä on lisätty eriarvoa, kun niiden vaikutuksia eri väestöryhmiin ei ole arvioitu ennakkoon.
Kirjoittajat kiittävät puolueita siitä, että niiden kesken vallitsee yksimielisyys sote-palvelujen parantamisesta.
Oman aktiivisuden korostamisessa riski
Pahimmillaan palveluiden kehittäminen voi kirjoittajien mukaan kuitenkin johtaa palveluiden ulkopuolelle jäämiseen.
– Näin voi käydä, jos korostamme kansalaisten omaa aktiivisuutta palveluiden etsimisessä, vaikka hän itse ei enää jaksa.
– Selvää ei aina ole tarkoitetaanko palveluiden kehittämisellä korjaavia palveluita, jo todettujen ongelmien hoitamista vaiko ongelmien syihin vaikuttamista. Tärkeää olisi kehittää heikosti pärjäävien väestöryhmien ennaltaehkäiseviä palveluita.
Myös ennaltaehkäisevät toimet ovat mukana puolueiden vastauksissa.
Eduskuntapuolueista perussuomalaiset eivät vastanneet kyselyyn.
Puolueiden ehdotuksia hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseksi