Nuorisovaltuustojen liiton ensi vuoden puheenjohtajaksi valittiin Roger Penter – nämä nuoret palkittiin hyvistä teoista Kouvolassa

Nuva ry:n liittokokoukseen osallistui lähes sata nuorta vaikuttajaa eri puolilta Suomea. Kuva: Pixabay
Julkaistu Muokattu

Nuorisovaltuustojen liitto, Nuva ry, tiedottaa valinneen kokouksessaan uuden puheenjohtajiston. Liittokokous järjestettiin tänä viikonloppuna Kouvolassa.

Vuoden 2026 puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Roger Penter.

Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kerttu Kajander ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Elsa-Marella Luoto. Puheenjohtajiston lisäksi liittohallituksen jäseniksi valittiin Pinja Tranberg, Vincent Joki, Miro Isotalo ja Inka Kosonen.

Nuva ry:n kokoukseen osallistui lähes sata nuorta vaikuttajaa eri puolilta Suomea.

Liittokokouksessa linjattiin tulevan vuoden toiminnasta. Liittokokous antoi myös julkilausuman, jossa vaaditaan vaikutusvaltaa nuorille, uusia vaikuttamisväyliä, sekä seurantaa ja vastuunkantoa.

– Kymmenen vuotta laissa on ollut nuorisovaltuustoille merkittävä askel. Mutta seuraava vuosikymmen ratkaisee, jääkö nuorisovaikuttaminen vain paikallisdemokratian sivutekijäksi. Nyt on aika rakentaa Suomi, jossa nuorten ääni ei ole poikkeus, julkilausumassa vaaditaan.

Runsaasti palkintoja

Nuorisovaltuustojen Liitto jakoi kokouksessaan Paras-palkinnot vuoden nuorisovaltuustolle, nuorisovaltuutetulle, nuorisovaltuuston ohjaajalle ja nuorisovaltuustoteolle, osallisuussoturille sekä vuoden piirille.

Vuoden nuorisovaltuusto on Inarin nuorisovaltuusto, Nuva ry tiedottaa.

– Inarin nuorisovaltuuston toiminta on ollut esimerkillistä tänä vuonna erityisesti yhdenvertaisuuden ja viestinnän saralla. Heidän toimintansa on kehittynyt viime vuosina paljon. Nuorisovaltuusto on esimerkiksi käynnistänyt etänuorisotilan Discordissa saamelaisnuorille. He ovat olleet aktiivisesti mukana myös ulkomaanvaihdoissa, tiedotteessa kerrotaan.

Vuoden alueellinen nuorisovaltuusto on Nuva ry:n valinnan mukaan Keski-Suomen nuorisovaltuusto.

– Keski-Suomen hyvinvointialueen nuorisovaltuusto on toiminut esimerkillisesti nuorten ja päättäjien yhteistyön vahvistamiseksi. Keski-Suomessa ollaan myös edistetty esimerkillisesti alnun ja hyvinvointialueen virkajohdon yhteistyötä. palkintoperusteissa kerrotaan.

Vuoden nuorisovaltuutettu on Aaro Leppänen.

– Aaro Leppänen on toiminut aktiivisesti ja tunnollisesti liiton toiminnassa. Hän on ollut mukana Pohjanmaan piirissä sekä liiton viestintätiimissä. Leppänen on edistänyt nuorille tärkeitä asioita ja ajanut nuorille parempia vaikuttamismahdollisuuksia periksiantamattomasti Lapuan nuorisovaltuuston puheenjohtajana, Nuva ry tiedottaa.

Vuoden nuorisovaltuusto-ohjaaja on Tiina Siren.

– Tiina Siren toimii Ylöjärven nuorisovaltuuston ohjaajana. Hän toimii aidosti mahdollistajana nuorten vaikuttamiselle. Sireniä on kuvattu sydämelliseksi ja nuoret kertovat toivovansa hänen kaltaistaan ohjaajaa jokaiseen kuntaan. Nuorten mukaan Tiina Sirenistä välittyy aito haluu nuorten tukemiseen ja että hän kohtaa kaikki nuoret samanarvoisina. Hän on aina panostanut nuorisovaltuuston ryhmähenkeen, esimerkiksi mahdollistamalla viikonlopun kestävän ryhmäytymisen kauden alkuun, Nuva ry perustelee palkintoa.

Vuoden nuorisovaltuustoteko-palkinnon saa Kajaanin nuorisovaltuusto.

– Kajaanin nuorisovaltuusto päätti laatia yhteiseen aloitteen, johon he keräsivät mukaan nuorisovaltuustoja, eri puolelta Suomea. Yhteistyön alustana hyödynnettiin Nuva ry:n puheenjohtajaverkostoa. Tämä teko nähdään malliesimerkkinä siitä, miten nuorisovaltuustot voivat myös tehdä yhteistyötä keskenään, tiedotteessa kerrotaan.

Lisäksi Nuva ry valitsi vuoden piirin, joka on tällä kertaa Pohjanmaan piiri.

– Piirin hallitus on kokoontunut aktiivisesti kuukausittain. Pohjanmaan piiri on ollut aktiivinen liiton piiritoiminnan kehittämisessä, he ovat esimerkiksi ideoineet liiton ruotsinkielisen toiminnan parantamista. Pohjanmaalla on toteutettu kuntakyselyjä, joka on lähetty jokaiseen alueen kuntaan, suomeksi ruotsiksi.

Vuoden osallisuussoturit ovat Nuvan mukaan Petra Hämäläinen, Onni Pikkarainen, Pinja Tranberg, Niilas Oikarainen ja Venla Vuorinen.

Vuoden osallisuussoturi on tunnustus erityisen potentiaaliselle liiton toimijalle, joka on parantanut omalla työpanoksellaan liiton toimintaa esimerkiksi piirissä tai muissa liiton ryhmissä, tiedotteessa huomautetaan.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS