Oppositiosta murska-arvioita hallitusohjelmalle

Helsingin yliopiston hallintojohtaja Esa Hämäläinen kauhistui yliopistoihin kohdistuvista leikkauksista.
Julkaistu Muokattu

Sosiaalisessa mediassa reagoitiin voimakkaasti hallitusohjelmaan. Erityisesti koulutukseen kohdistuvat leikkaukset herättivät närkästystä.

SDP:n kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta tyrmäsi Juha Sipilän viittauksen kipeiden aikojen keskellä tarvittavasta talkoohengestä.

– Miten voin olla mukana niissä hyvätulosten talkoissa joita Sipilä peräänkuuluttaa? Hyväosaisille hallitusohjelmassa oli vain veroalennuksia, Feldt-Ranta jyrähti Twitterissä.

Erityisesti vihreät arvostelivat puheiden ja tekojen olevan jo nyt räikeässä ristiriidassa.

– Koulutuksesta, pienituloisilta, terveydestä, luonnosta ja kehystä leikataan rankasti. Leikkauslista vie kaiken painon ohjelman teksteistä, Ville Niinistö twiittasi.

– Käytännössä #hallitus2015 ajaa alas luonnonsuojelun ja kehitysyhteistyön. Hävettää hallituksen puolesta, twiittasi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto.

– Köyhiä lyödään: lääke-ja matkakorvauksia heikennetään, indeksit jäädytetään, lapsilisiä leikataan ja indeksisidonnaisuus lakkautetaan.

– Hyvinvointiyhteiskunta muodostuu ihmisistä, ei pelkistä rakenteista. #hallitus2015 unohti ihmiset. Heiltä leikataan eniten, Alanko-Kahiluoto totesi ja ihmetteli myös sitä, että kulttuuriin kohdistuvia leikkauksia ei ollut lainkaan eritelty.

– Tavoitteena on maisteritutkintojen vähentäminen 20 prosentilla. Näinkö Suomesta maailman osaavin kansa? ihmetteli vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen toivoo Hämeen Kaiun haastattelussa, että soten maakuntamalli ei merkitse raha seuraa potilasta -mallia.

– Sitä on Ruotsissa kokeiltu ja sen tuloksena terveyserot ovat siellä lisääntyneet. Hyvätuloiset ihmiset ovat hyötyneet tästä mallista eniten, kun vauraille alueille on rakennettu enemmän palveluita kuin esimerkiksi lähiöihin, Pekonen.

Hallitusohjelma sai myös kiitoksia sosiaalisessa mediassa.

– Hyvältähän tämä näyttää, twiittasi Tuusulan kunnanjohtaja Hannu Joensivu.

– #hallitus2015 esittää työllisyydenhoidon selkeyttämistä kuntien ja valtion välillä. Täytyy välillä kehuakin, tämä on hyvä asia (mikäli toteutuu), twiittasi vihreiden kansanedustaja OlliPoika Parviainen.

Kuntaministerin tehtävästä kesken hallituskauden Eurooppaan lähtenyt Henna Virkkunen, kok., iloitsi siitä, että hevosen lannan käyttö energiatuotannossa sallitaan.

– Me hevosen omistajat kiitämme, Virkkunen twiittasi.

Powered by Labrador CMS