Rääkkylä järkyttyi pakkoliitoksesta
Rääkkylässä on otettu järkyttyneinä ja surullisina vastaan tieto valtioneuvoston päätöksestä, joka yhdistää Rääkkylän kunnan Kiteen kaupunkiin.
Rääkkylän kunta lakkaa ensi vuoden alussa, jolloin liitos astuu voimaan
Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen pitää yllättävänä ja merkillisenä päätöstä, että Rääkkylä pakotetaan liitokseen mutta toinen kriisikunta Vimpeli saa jatkaa itsenäisenä.
Vimpelin kunnan ja Alajärven kaupungin yhdistymistä koskeva esitys hylättiin, koska valtioneuvosto katsoo Vimpelin kohentaneen talouttaan siinä määrin, että akuutit kriisikunnan tunnusmerkit ovat poistuneet.
Rääkkylällä VN ei nähnyt edellytyksiä järjestää palveluja itsenäisesti tulevaisuudessa
– Olisi voinut ajatella että kunnat ovat samanarvoisessa asemassa. Vimpelillä oli huomattavasti talousasema kuin Rääkkylällä, Luukkonen näkee.
Rääkkylän kohdalla päätöstä raskautti sen joutuminen jo toista kertaa talouden arviointimenettelyyn.
Luukkonen muistuttaa, että Rääkkylä on saanut osakekaupoilla alijäämät katettua.
– Nyt meillä olisi alkanut toimintakulujen karsiminen. Säästöä tehtiin jo silloin, kun tehtiin Attendon kanssa hyvä sopimus, Luukkonen sanoo ja viittaa kunnan tuoreeseen päätökseen käyttää Attendo-sopimuksen optiovuodet, jotka ulottuvat vuoteen 2020 saakka.
– Toimintakulumme laskevat tänä vuonna 3,3 prosenttia pelkästään sote-palvelusopimuksen ansiosta, kun hinta aleni 350 000 eurolla.
Rääkkylällä oli suunnitelmissa muitakin rakenteellisia muutoksia Siun sote -muutoksen yhteydessä.
– Talouden tasapainottamissuunnitelmamme ei ollut selvittäjän mielestä uskottava, Luukkonen toteaa.
– Seuraava vaihe on, että perustetaan yhtymähallitus, joka alkaa jo käydä kuntaliitosneuvottelua. Aikataulusta ei ole vielä mitään tietoa.
Kuntaliitos ei vaikuta sopimukseen Attendon kanssa.
– Kun Siun sote aloittaa toimintansa 1.1.2017, sopimuksen isännäksi muuttuu Siun sote, jolla on järjestämisvastuu.
– Sopimuksella turvasimme lähipalvelut Rääkkylässä. Kun meillä oli Helli-liikelaitos, kaikki palvelut keskitettiin Kiteen kaupunkiin, Luukkonen sanoo.
Aiemmin aiheesta: