Sipilä jättää Keskustan puheenjohtajuuden
Juha Sipilä jättää Keskustan puheenjohtajuuden. Sipilä ilmoitti asiasta blogissaan tiistaina. Syynä on puolueen kokema rankka tappio eduskuntavaaleissa. Edellisen kauden päähallituspuolue menetti 18 kansanedustajanpaikkaa vaaleissa, joissa mikään muu puolue ei menettänyt paikkoja verrattuna edellisen vaalin tulokseen.
Sipilän mukaan vaalitulos ei jättänyt hänelle muita mahdollisuuksia kuin puheenjohtajuuden jättämisen.
– Keskustan vaalitulos käydään huolella läpi. Tarvitsemme syväanalyysin vaalitappion syistä. Vaalitulos ja kansanliikkeen voima eivät ole koskaan yhdestä henkilöstä kiinni, mutta yksi ihminen voi hidastaa sen voimaantumista. Puolueiden puheenjohtajat ja varsinkin pääministeri kuluvat nopeasti puolueensa keulakuvina. Näin on käynyt minullekin, Sipilä kirjoittaa.
Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan 7. syyskuuta ylimääräisessä puoluekokouksessa.