Uutiset
Tämä sopimus avaa kuuden kunnan kaapit ja vahvistaa toimintakykyä poikkeusoloissa – "Tuntuu, että Pornainen ei tässä koskaan menetä, vaan voittaa – välillä"
Uuden sopimuksen allekirjoittaneilla kunnanjohtajilla oli hymy herkässä keskiviikkona Järvenpäässä. Tällä sopimuksella tehostetaan häiriötilanteiden hallintaa, varmistetaan resurssien oikea kohdentaminen ja vahvistetaan koko alueen kriisinsietokykyä.
Keski-Uudenmaan kunnat solmivat keskiviikkona sopimuksen, jonka keskeinen tarkoitus on turvata kuntien palvelujen jatkuvuus, asukkaiden turvallisuus sekä yhteiskunnan kriittiset toiminnot.
– Olemme saaneet historiallisen sopimuksen aikaiseksi, Järvenpään kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen sanoi.
Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula vahvistavat alueen varautumista sekä toimintakykyä häiriö- ja poikkeusoloissa.
– Olemme itsenäisiä kuntia ja teemme itsenäisesti ratkaisuja, ja olemme lujia yhdessä.
Sopimus on hyväksytty kaupungin- ja kunnanhallituksissa. Keski-Uudenmaan yhteinen toimintamalli on täysin uusi ja ainoa laatuaan Suomessa.
Toimintamalli on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa, Laukkanen lisäsi.
– Voimme tehdä jollain tavalla uraa uurtavaa työtä.
Monta asiaa kattava sopimus
Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä huomautti, miten jo tähän mennessä kunnat ovat auttaneet toisiaan, jos on jokin kriisi tapahtunut Keski-Uudellamaalla.
– Nurmijärvikin on ollut otsikoissa ja olemme saaneet apua erilaisiin tilanteisiin. Meillä on terveyspalvelut Hyvinkäällä, niin tämä yhteistyö on silläkin tavoin luontevaa.
– On tosi hyvä, että meillä on nyt tämä sopimus ja tietynlainen raami siihen. Joskus on hyvä palata ikään kuin sen äärelle, mitä on kirjoitettu. Näin on sekin hoidettu, että ei perustu pelkästään vapaaehtoisuuteen se, Mäkelä pohti.
Yhteistyösopimus kattaa muun muassa yhteisen varautumisen ja suunnittelun sekä tilannekuvan ja resurssien jakamisen esimerkiksi henkilöstöstä ja materiaaleista lähtien.
Sopimus kattaa myös koordinoinnin tarvittaessa perustettavalla yhteisellä häiriötilanteen johtoryhmällä sekä yhteistyön viranomaisten ja muiden toimijoiden kanssa.
Avataan kaappeja
Järvenpään kaupungin turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Jussi Jokivaara tietää, miten on aina tehty yhteistyötä.
– Mutta nyt siirrymme askeleen yhdessä tekemiseen. Nyt oikeasti tehdään asioita yhdessä ja avataan niitä omia kaappeja, jos näin saa sanoa, Jokivaara kuvaili.
Nyt siis ollaan ainakin kuvainnollisesti sanottuna valmiita avaamaan sammuttimista lähtien kaappeja toisille ja pohtimaan, mikä on yhteinen iskunkestävyys.
Ylikunnallisessa yhteistyössä resursseja jaetaan ensisijaisesti kriittisiin tarpeisiin ja niille kunnille, joilla on suurin tarve.
Resurssien jakaminen on vastavuoroista, harkittua ja kunkin kunnan kantokyky huomioon ottaen kohtuullista.
Sopimus ei poista kuntien itsenäistä harkintaa osallistumisesta ja resurssien jakamisesta eri tilanteissa.
”Pornainen ei tässä koskaan menetä”
Mäntsälän kunnanjohtaja Hannu Laurila kertoi sopimuksen solmineiden kuntien välisen yhteistyön historiasta.
– Olemme yhdessä hyvinvointialueessa ja onneksi teimme sen ratkaisun, että olemme yhdessä myös TE-alueessa. Ja tämä turvallisyhteistyön tiivistäminen on luonnollinen jatkumo.
– Kuten Outi sanoi, teemme ilman sopimustakin yhteistyötä, mutta tämä liimaa sitä yhteen.
Nykyään puhutaan paljon, miten kunnat kilpailevat yrityksistä ja asukkaista keskenään, mutta myös Pornaisten kunnanjohtaja Antti Kuusela korostaa kuntien toimivaa yhteistyötä.
– Tämä kuuden kunnan ryhmä on tehnyt yli 20 vuotta laajaa yhteistyötä. Tuntuu, että Pornainen ei tässä koskaan menetä, vaan voittaa – välillä.
Outi Mäkelä jatkoi, miten voidaan ottaa mallia, kun toinen tekee jotain esimerkillisesti.
– Tämä on yksi kehys, jossa voidaan keskustella asioista ja ottaa opiksi.
Kuntien solmima sopimus on voimassa toistaiseksi ja se tarkistetaan vähintään viiden vuoden välein.
Lue myös: