Tammela innolla Keiteleen kimppaan uuteen kehitysyhteistyöhön
Keiteleen kunnanhallitus valitsi maanantaina neljä kumppanikuntaa uudenlaiseen kehitysyhteistyöhön.
Valituiksi tulivat Sulkava, Tammela, Juupajoki ja Haapavesi. Kiinnostus yhteistyöhön oli suurta, sillä hakemuksia tuli kolmisenkymmentä.
– Saimme paljon hyviä hakemuksia. Neljä valittua herättivät oikeaa kiinnostusta. Hakijat olivat todella ottaneet selvää Keiteleestä. Emme halunneet ihan lähinaapureita, joiden kanssa teemme muutenkin yhteistyötä, Keiteleen kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna-Liisa Tuhkanen, kesk., sanoo.
Yhteistyöstä on tarkoitus muodostaa kevyellä organisaatiolla ketterästi toimiva kuntakokeilu, jossa osapuolet voivat hyödyntää toistensa kokemuksia mm. elinvoiman edistämisestä.
”Keitele on edelläkävijä”
Tammela lähtee kunnanjohtaja Kalle Larsson mukaan innoissaan yhteistyöhön, jossa käsitellään asioita, joita pohditaan kaikissa kunnissa. Hän pitää Keitelettä eräänlaisena suunnannäyttäjänä.
– Heillä on aito halu saada yhteistyöstä paljon irti, mikä kasvatti meidän motivaatiotamme. Heillä on paljon sellaista, jossa toivomme itse menestyvämme, Larsson sanoo.
– Keitele tunnetaan äärettömän elinvoimaisena kuntana, joka on viimeiset 40 vuotta rakentanut omaa elinvoimaansa. Toivon että voimme oppia myös siitä, miten Keitele on rakentanut päätöksentekopolkua ja omaa elinvoimaa eri toimenpitein.
”Pirusti töitä elinvoiman eteen”
Tammela on pistänyt tuulemaan viime vuoden aikana. Visio ja arvot on määritelty, organisaatio ja hallintosääntö uusittu.
Tavoitteena on olla tulevaisuudessa elinvoimakunta.
– Sen eteen tehdään pirusti töitä, Larsson sanoo.
Larssonin mukaan Tammelassa uskotaan vahvasti, että kunnalla on paikkansa myös sote-uudistuksen jälkeen.
– Se paikka saattaa olla hyvin haasteellinen. Ei sitä kukaan meille anna vaan itse sen rakennamme.
– Toki sote muuttaa peruskunnan roolia aika lailla. Mutta en ole nähnyt sitä niin, että kunnat eivät olisi yhtä merkittäviä toimijoita soten jälkeenkin.