Tampereen kehyskunnat vaativat sote-lain uutta valmistelua
Tampereen kehyskunnat vaativat, että sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki palautetaan uuteen valmisteluun. Kuntien mukaan myös uusin sote-ehdotus ajaa hyvin toimivat kunnat ahdinkoon.
– Vaadimme, että kaikkia kansalaisia koskeva tärkeä sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus perustuu huolelliseen valmisteluun. Päätöksenteon keskeisin kriteeri ei voi olla vaalikauden vaihtuminen.
Kehyskunnille ei riitä pelkkä laskelmien ja kuntakohtaisten tietojen lopputuloksen julkistaminen.
– Kunnilla on oltava tarkat tiedot siitä, miten rahoitusosuudet määräytyvät ja millä perusteilla rahoitusmalliin on päädytty, kehyskunnat toteavat kannanotossaan.
Kannanoton ovat allekirjoittaneet Kangasalan, Pirkkalan, Ylöjärven, Vesilahden, Nokian, Lempäälän ja Oriveden johtavat viranhaltijat ja luottamushenkilöt.
Kuntien mielestä kiireessä tehty valmistelu yhdeksi kunnallishistorian suurimmaksi uudistukseksi ei ratkaise aiemman esityksen ongelmia.
– Hätiköityä valmistelua ei voida perustella puolueiden puheenjohtajien saavuttamalla parlamentaarisella sovulla. Lain säätämisen tulee tapahtua hyvän hallintotavan mukaisesti, avoimesti ja perusteellisesti, kunnat toteavat.
Kuntien mielestä ehdotetut muutokset rahoituksen tasauskattoihin tai täysimääräisen voimaantulon siirtymäsäännökset eivät muuta rahoituksen sisällöllisiä ongelmia, eivätkä perustuslain vastaisuutta, vaan ehdotettu malli asettaa yhä eri kuntien asukkaat sattumanvaraisesti erilaiseen taloudelliseen asemaan, vieläpä siten, että edullisimmin asiansa hoitaneet kunnat joutuvat maksamaan lisää.
– Muutos nostaisi valtiovarainministeriön aiemman ennusteen mukaan yli 3 miljoonan Suomen kansalaisen veroa ilman takeita palvelutason säilymisestä.
Kehuskunnat ehdottavat, että luonnoksessa esitettyä laskennallista rahoitusjärjestelmää muutetaan siten, että kuntien maksuosuudet perustuvat kunkin kunnan asukkaille tosiasiassa järjestettyjen ja tuotettujen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kustannuksiin. Mallia tulisi lisäksi selkiyttää niin, että se sisältää selkeät keinot kustannusten hallintaan ja kannusteet tuotannon kehittämiseen ja ennaltaehkäisyyn.
Kehyskunnat vaativat kuntien uutta kuulemista, koska ehdotettu malli on perusteiltaan erilainen aiempiin ehdotuksiin verrattuna.
– Kuntien on aidosti voitava vaikuttaa siihen ja kuntien näkemykset on aidosti otettava huomioon. Kuulemisessa kunnilla on oltava käytössään rahoitusratkaisun perusteet sekä tiedot sen vaikutuksista.