Tarasti esitti Helsinkiä, Espoota ja Vantaata maakuntiin rinnastettaviksi

Norjassa on 19 aluetta ja Oslo, ministeri Tarasti muistutti. (Arkistokuva. Kuva: Kunta-tv)
Julkaistu Muokattu

Aluehallintouudistusta selvittänyt ministeri Lauri Tarasti teki tammikuussa esityksensä siitä, mitä muita tehtäviä kuin sote siirretään kunnilta ja valtiolta tuleville maakunnille, joiden pitäisi aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa.

Tarasti esitti lauantaina kokoomuksen puheenjohtajapäivillä Hämeenlinnassa oman ehdotuksensa, joka ei sisältynyt hänen raporttiinsa.

– Mikä estäisi, että maakuntiin rinnastettaisiin kolme kaupunkikuntaa – nimittäin Helsinki, Espoo ja Vantaa, Tarasti sanoi.

Näin aluemäärä olisi 21.

Tarasti perusteli ehdotustaan sillä, että maakunnat ovat hyvin erilaisia. Uudellamaalla on 1,6 miljoonaa asiakasta, kun esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla vain noin 70 000.

Hän huomautti, että Uusimaa on ylivertainen verrattuna kaikkiin muihin maakuntiin, joista toiseksi suurin on Pirkanmaa, jossa on vähän yli 500 000 asusta.

– Tämä ei ole ihan uusi keksintö, vaan näin on tehty muuallakin, Tarasti viittasi Norjaan, jossa on 19 aluetta ja Oslo.

Tarasti sanoi pohtineensa raporttia tehdessään, että suuri aluehallinto-ja soteuudistus on myös kuntauudistus.

Martta Nieminen

Otsikkoa muutettu 6.3. klo 11.45. Tarasti puhui Espoosta ja Vantaasta, ei Tampereesta ja Turusta.

Powered by Labrador CMS