Useiden erillisohjelmien sijaan Järvenpään kaupunki panostaa vaikuttavaan strategiatyöhön

Järvenpää yhdisti yhdeksän erillistä strategista suunnitelmaa ja ohjelmaa toisiinsa. Näin tehtiin hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelma 2026–2029.

Ohjelmakokonaisuuden selkeyttäminen tukee talouden suunnittelua, arvioi Järvenpään kaupungin johtava asiantuntija Saara Ojala. Kuva: Tuula Alkula, Järvenpään kaupunki
Julkaistu Muokattu

– Ilman siiloja voimme tehdä aidosti vaikuttavaa strategiatyötä, Järvenpään kaupungin johtava asiantuntija Saara Ojala kertoo.

Järvenpään kaupungissa on haluttu uudistaa rohkeasti ja uudenlaisella tavalla strategista ohjausta. Ojala kertoo saaneensa myönteistä palautetta yhdessä tekemisestä.

– Keskustelut olivat arvokkaita ja antoivat ajantasaisen tuntuman palveluihin ja toimintaan.

Rauhaa keskittyä

Strategisen ohjauksen uudistaminen on esimerkki norminpurusta, jonka tavoitteena on mahdollistaa joustavampi ja tehokkaampi paikallinen toiminta.

Ojalan mukaan uudella tavalla toimien saadaan purettua hallinnollista taakkaa.

Kunnissa erilaisten ohjelmien määrä on ajan saatossa kasvanut. Kun yksi saadaan valmiiksi, seuraavaa aletaan valmistella. Pahimmillaan prosesseja on käynnissä useita samaan aikaan.

Tämä heijastuu paitsi viranhaltijoiden ja toimielinten työskentelyyn, myös kuntalaisten ja sidosryhmien osallisuuteen.

– Jos kaikkien suunnitelmien ja ohjelmien tavoitteet ja toimenpiteet levitettäisiin eteemme sivu sivulta, olisiko yksiselitteistä mihin meidän tulisi keskittyä? Tarvitsemme kaupunkitasoisesti strategista valintaa.

Talousasiat selkiytyvät

Usein ohjelmat toistavat sisällöllisesti strategiaa ja toinen toisiaan.

Toimintaympäristön kuvaukset saattavat olla pitkiä ja tavoitteet saattavat jäädä viimeisen sivun taulukkoon. Ohjelmiin viedään myös operatiivisen tason asioita.

Radanvarsikaupungin suunnitelmaan on haluttu jättää vain olennainen.

– Jo toimivallan näkökulmasta on tärkeää se, mistä toimielin päättää. Ydinasia on päättää tavoitteista, muu voi jäädä vähemmälle. Tämä vahvistaa myös suunnitelman ohjausvaikutusta.

Kuntalain henki on, että tavoitteiden ja määrärahojen tulee liittyä toisiinsa. Jatkossa suunnitelmaa toteuttavat toimenpiteet päätetään käyttösuunnitelmissa ja niiden raportointi hoituu osana talouden vuosiraportointia.

– Näen talouden näkökulmasta haasteellisena, että kunnissa laaditaan runsaasti strategisia erillisohjelmia. Ohjelmaviidakkoa on miltei mahdoton ottaa haltuun taloutta suunniteltaessa ja raportointi jää irralliseksi, Ojala huomauttaa.

Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen on hyvillään siitä, miten strategiatyötä on kehitetty Järvenpäässä.

– Yksi Järvenpään arvoista on rohkeus. Olen ilahtunut ja ylpeä arvojemme mukaisesta uudenlaisesta avauksesta. Otimme askeleen kohti aidosti vaikuttavaa strategiatyötä.

Ytimessä hyvinvointi

Järvenpäässä oivallettiin, että samoja aiheita ja ilmiöitä sivutaan useissa strategisissa ohjelmissa. Kaikkien ohjelmien ytimessä on kuntalaisten hyvinvointi.

– Hyvinvointisuunnitelmalla kehitämme esimerkiksi osallisuutta ja liikkumista. Silti meillä valmisteltiin näistä lisäksi erillisiä ohjelmia. Suunnittelu oli siiloutunutta ja päällekkäistä, Järvenpään kaupungin johtava asiantuntija Saara Ojala kertoo.

Kaupunki yhdisti yhdeksän ohjelmaa ja näkee laajakatseisessa strategiatyössä hyötyjä.

– Näin toimien päällekkäisen valmistelutyön määrä vähenee ja parviälyn merkitys korostuu.

Yhteisvalmistelu sitouttaa kaupunkitasoisiin tavoitteisiin, Ojala näkee.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS