Väitös: Päättäjän kannattaa kuunnella myös kokemusasiantuntijan kriittisiä näkemyksiä
Osallistumisen suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden tulisi olla valmiita haastamaan omia ennakko-oletuksiaan ja olla vastaanottavaisia kokemusasiantuntijoiden mahdollisesti totutusta poikkeavalle ja kriittisellekin tiedolle, muistuttaa aiheesta lauantaina Jyväskylän yliopistossa väitellyt Taina Meriluoto.
Meriluoto selvitti väitöskirjassaan, miksi kokemusasiantuntijat ovat asiantuntijoita. Hän tutki sosiaalialalla vuosina 2005–2015 toimineita kokemusasiantuntijuushankkeita osallistavan hallinnan ilmiöinä.
– Osallistavassa hallinnassa kansalaisten halutaan osallistuvan aktiivisesti politiikkalinjausten valmisteluun ja toimeenpanoon. Näin ajatellaan, että saavutetaan parempia ja perustellumpi päätöksiä, sekä sitoutuneempia ja voimaantuneita kansalaisia, Meriluoto sanoo tiedotteessa.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että monet kokemusasiantuntijuushankkeet hahmottavat asiantuntijuuden yllättävän perinteisesti. Asiantuntijuus ymmärretään kykynä välittää neutraalia ja objektiivista tietoa päätöksentekoon ja palvelujen kehittämiseen.
Tämä luo kokemusasiantuntijoille ajoittain hyvin vaikean vaatimuksen: heidän pitäisi tuottaa yleistettävissä olevaa tietoa, mutta pysyä samalla rehellisenä aidoille kokemuksille.
– Kokemusasiantuntijoista kehittyy hankkeissa hyvin taitavia ympäristönsä tulkkeja. He osaavat valita sellaisen puheen ja olemisen tavan, joka kussakin ympäristössä tiedoksi tunnistetaan, Meriluoto toteaa.
Tämä voi olla haastavaa, jos ”osallistamisinto” merkitsee osallistumisen tavoitteiden hahmottelun jäämistä puolitiehen. Osallistumista ryhdytään kehittämään, koska se on ajan henki ja rahoittaja niin vaatii.
Osallistumisella voidaan niin ikään tavoitella samanaikaisesti hyvin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia asioita. Kaikki tämä on Meriluodon mukaan ongelmallista demokratian näkökulmasta.
– Kokemusasiantuntijuushankkeissa tulee selvästi näkyviin moni osallistamistoimille tyypillinen sudenkuoppa. Ne ovat lähes aina julkishallinnon ja järjestöjen alullepanemia ja ohjaamia projekteja ja palvelevat näin ensisijaisesti niiden pyrkimyksiä. Sen sijaan, että kokemusasiantuntijat itse pääsisivät määrittelemään, millaista on relevantti tieto tai hyödyllinen osallistuminen, he joutuvat usein mukautumaan olemassa olevaan asiantuntijan rooliin, Meriluoto kuvaa.