VM:n oma selvitys ei näe ongelmia palvelukeskuksissa
Valtiovarainministeriön virkamiehillä teettämän selvityksen mukaan maakuntien palvelukeskusten asemassa ei ole kilpailullisia ongelmia. Sen mukaan hankinta-, kilpailu- ja valtiontukilainsäädäntö eivät aseta esteitä maakuntien palvelukeskusten toiminnalle.
Maakunta- ja sote-uudistuksen osana maakuntien omistukseen ja ohjaukseen perustetaan yhteisiä valtakunnallisia palvelukeskuksia. Maakuntien tilakeskus Oy vastaa maakuntien toimitila- ja kiinteistöhallinnosta ja Vimana Oy tieto- ja viestintäteknisistä palveluista.
Reformiministeriryhmä päätti tammikuussa 2018 lakkauttaa kolmanneksi palvelukeskukseksi kaavaillun Hetli Oy:n, jonka avulla maakuntien oli tarkoitus hoitaa palkka-, henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävänsä. Tähän päädyttiin siksi, että yhtiön tehtäväksi suunnitellut tehtävät olivat jäämässä aiemmin arvioitua suppeammaksi. Jo aikaisemmin onperuutettu suunnitelma perustaa hankintapalvelukeskus.
Aiemmin kunta-alan toimijoiden Hetlistä teettämä selvitys kyseenalaisti palvelukeskuksen toiminnan sopimisen kilpailu- ja hankintasäädöksiin.
KHO on edellyttänyt, että koko sote- ja maakuntauudistus alistetaan EU:n arvioitavaksi. Tätä hallitus ei aio tehdä.
Asasta lisää Vimanan teettämää selvitystä koskevan uutisen yhteydessä.