Yle: Ministeri puolustaa pakolaiskeskuksia
Kuntaministeri Anu Vehviläinen, kesk., patistaa kuntia ottamaan vastaan pakolaisten vastaanottokeskuksia.
Ylen Ykkösaamussa haastateltu Vehviläinen arvelee, että joissakin kunnissa kielteisiä päätöksiä on tehty kiireessä.
Vehviläinen ei suoraan vastannut kysymykseen, pitäisikö vastaanottokeskuksia sijoittaa kuntiin, jotka sitä vastustavat. Hän sanoi toivovansa, että halukkaita kuntia löytyy ja asiassa voidaan edetä vapaaehtoisuuden pohjalta. Vehviläinen muistutti Ykkösaamussa, että uusia vastaanottokeskuksia tarvitaan viikottain.
Vastaanottokeskusten vastustamisen taustalla on Vehviläisen arvion mukaan tiedonpuutetta mutta myös ennakkoluuloja.
Hän toivoo, että keskustelu muuttuu analyyttisemmaksi. Hän uskoo myös, että uutiset tilanteesta Saksassa ja muualla Euroopassa saavat suomalaiset kuntapäättäjät näkemään tilanteen vakavuuden.
Vehviläinen sanoi Ylelle olevansa huolestunut asenneilmapiiristä, jota vastaanottokeskustelun yhteydessä tullut esiin.