AVIn lakimies rauhoittelee Siikalatva-kohua
Siikalatvan ulkoistettujen sote-palvelujen valvonta on ulkoistamisiin liittyvää normaalia valvontaa, jossa ei mitään ihmeellistä skandaalia ole. Kaikissa ulkoistuksia tehneissä kunnissa asioita on käyty aluehallintovirastojen toimesta läpi niin etu- kuin jälkikäteen. Tätä mieltä on tapauksen perin pohjin tunteva aluehallintoviraston lakimies.
-Siikalatvan tapauksessa ei ole sinällään mitään uutta tai yllättävää. Olemme pyrkineet aina siihen, että etupainotteisesti käydään kunnan kanssa läpi, mitkä ovat kunnan tehtäviä ulkoistuksen jälkeen ja mitä asioita kunnan on valvottava. Esimerkiksi Siikalatvan kanssa kokoonnuimme neljä kertaa ennen järjestelyn aloittamista, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lakimies Heli Kajava toteaa.
-Virkavastuulla hoidettavat asiat ja riittävien resurssien varaamiset kunnan hoidettavaksi jääviin tehtäviin ovat niitä seikkoja, jotka useimmiten nousevat ulkoistusten yhteydessä esiin, Kajava jatkaa.
Palvelujen järjestämiseen liittyviä yhteydenottoja tuli vuosien 2015–2018 aikana useampia ja lopulta loppukesästä 2018 aluehallintovirasto päätti erillisenä asiana selvittää muun muassa miten kunnassa hoidetaan kunnan virkavastuulla hoidettavat tehtävät ja millä tavalla kunnan oma valvonta ja kunnan yksityisten palveluntuottajien valvonta on järjestetty. Esille nousseet Siikalatvan kunnan toimintaan liittyneet ongelmat kerättiin yhteen ja asiaa ryhdyttiin selvittämään laajemmin.
Valvontaa tehdään aina ulkoistuksissa
Aluehallintoviraston taholta korostetaan, ettei kyseessä ole mikään poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen valvontapäätös. Vastaavia valvonta-asioita on ollut aluehallintovirastoissa myös muita sosiaali- ja terveyspalveluja ulkoistaneiden kuntien osalta eri laajuisina. Siikalatva poikkeaa siinä, että samanaikaisesti nousi useissa vireille tulleissa asioissa ongelmaksi kunnan virkatehtävien laajamittainen hoitaminen palveluntuottajan toimesta kunnan sijaan.
-Tämä ei ole ensimmäinen ulkoistus-case, jota valvotaan aluehallintoviraston toimesta. Kaikissa ulkoistuksissa on ollut aluehallintovirastoilla valvonta-asioita. Aivan ensimmäinen tapaus oli Attendon ja Rääkkylän case. Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella Puolangalla, Kärsämäellä ja Lumijoella on käyty läpi aivan sama prosessi, Kajava korostaa.
Aluehallintovirasto on antanut asiassa päätöksen maaliskuussa ja on jatkanut valvontaa siten, että on pyydetty Siikalatvan kuntaa antamaan selvitys 15.5. mennessä, mihin toimenpiteisiin todettujen epäkohtien johdosta on ryhdytty.
-Kun epäkohdat ja lainvastaiset menettelytavat on korjattu, niin meidän huolenaiheet ovat hälvenneet, toteaa aluehallintoviraston lakimies Heli Kajava.