Emeritusprofessori Ryynänen esittää aluekuntaa itsehallintoalueen nimeksi
Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden emeritusprofessori Aimo Ryynänen ehdottaa syntyvien itsehallintoalueiden nimeksi aluekuntaa.
– Kyse on itsehallintoyksiköstä ja siis kuntaa laajemmasta yksiköstä, näin ollen aluekunta olisi mielestäni paras nimi.
Ryynäsen mukaan uudistus on epäilemättä historiallinen.
– Nyt sitten saadaan ne leveämmät hartiat, joita edellinen hallitus yritti kuntaliitosten kautta väen väkisin punnertaa. Ratkaisumalli on ilman muuta järkevämpi kuin edellisen hallituksen ”yhden koon takki”, jonka olisi tullut sopia kaikkeen palvelutoimintaan päivähoidosta sairaaloiden ylläpitoon.
– Ja mikä tärkeintä, saadaan myös demokratia nykyiseen kuntayhtymien ja elyjen viidakkoon. Aletaan olla lähempänä myös Euroopan neuvoston edellyttämää hallintorakennetta.
Ryynäsen mukaan nyt on kuitenkin saatu aikaan vasta kuoret. Sisällössä on monta kysymystä ratkaistavana.
– Toivottavasti jatkovalmistelussa on mukana riittävän monialaista osaamista, ei pelkästään sosiaalipoliitikkoja tai lääkäreitä, heitä mitenkään aliarvioimatta.
– Valtion ohjauksen ilmoitetaan vahvistuvan. Pitää muistaa eurooppalainen periaate subsidiariteetista: päätösvaltaa ei pidä viedä ylemmäs kuin on tarpeen. Ennen vuotta 1993 voimassa ollut kansanterveystyön suunnittelu- ja valtionosuusjärjestelmä on pelottava ja varottava esikuva.