Etelä-Savo valmistelee sote-aluetta ilman Savonlinnaa
Etelä-Savon kunnat valmistelevat laaja-alaista sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajakuntayhtymää, joka yhdistäisi maakunnan kuntien ja sairaanhoitopiirin sosiaali- ja terveyspalvelut yhdeksi kokonaisuudeksi.
Hankkeen valmistelussa ovat mukana Etelä-Savon kunnat Savonlinnan kaupunkia ja Heinäveden kuntaa lukuunottamatta. Heinävesi havittelee sote-yhteistyötä Pohjois-Karjalan suuntaan ja Savonlinna on linjannut Pohjois-Savon olevan sille paras vaihtoehto. Etelä-Savossa on noin 150 000 asukasta, ilman Savonlinnaa ja Heinävettä lukema on noin 110 000.
– Kunnioitamme Savonlinnan päätöstä. Pystymme rakentamaan toimivan kokonaisuuden myös ilman sitä, sote-aluetta muutosjohtajan nimikkeellä rakentava Jouko Luukkonen sanoo.
Ehdotus Etelä-Savon sote-palvelutuotantoalueen kuntayhtymän perustamiseksi esitellään kaikkien perustamishankkeeseen osallistuvien kuntien valtuustoille 16. kesäkuuta. Tavoitteena on, että kunnat voisivat päättää kuntayhtymän perustamisesta syyskuun loppuun mennessä.
Jouko Luukkonen uskoo, että Etelä-Savon sote-kuntayhtymä on sovitettavissa yhteen hallituksen tulevien linjauksien kanssa.
– Sote-ratkaisu rakentuu joka tapauksessa ylikunnallisen toiminnan varaan. Mikäli hallitus haluaa rakentaa vaaleihin perustuvat itsehallinnolliset maakunnat, me muokkaamme ylätason rakenteet sen mukaan. Olemme halunneet viedä palveluintegraation valmistelua eteenpäin, ja siksi emme ole jääneet odottamaan uuden hallituksen linjauksia.
Hankkeen ohjausryhmän johdossa on valtuutettu Markku Häkkänen, kok., Mäntyharjusta ja kuntajohtajaryhmän johdossa Mikkelin hallintojohtaja Ari Liikanen.