Jämsä kilpailuttaa sote-palvelut

Jämsä kilpailuttaa laajasti sote-palvelunsa. (kuva: Ville Miettinen)
Julkaistu Muokattu

Jämsän kaupunki kilpailuttaa sosiaali- ja terveystoimen palvelut lukuun ottamatta aikuissosiaalityötä, lastensuojelua, lapsiperheiden sosiaalityötä, vammaispalveluita ja hallintoylilääkärin tehtävää sekä niitä sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden tehtäviä, joita ei voida lain perusteella hoitaa yksityisen palveluntuottajan toimesta.

Valtuuston maanantaina 3. marraskuuta tekemä päätös oli kokouksen aikana syntyneen kompromissiesityksen mukainen. Äänestyksessä 30 valtuutettua oli kompromissiesityksen takana. 12 valtuutettua äänesti tyhjää ja yksi oli poissa.

Kaupunginhallituksen alkuperäinen esitys valtuustolle sisälsi kaksitoista eri kohtaa, joissa tarkemmin määritellään kilpailutuksessa edellytettäviä kriteerejä ja ehtoja. Valtuuston päätöksellä hallituksen ehdotuksesta poistettiin neljä kohtaa, jotka koskivat kilpailutuksen suorittamistapaa kiinteällä hinnalla, nettokustannustasoa, yksityisen kumppanin ominaisuuksia ja työpaikkamäärää.

Ennen valtuuston kokousta pidetyssä kaupunginhallituksen kokouksessa kaupunginjohtajan esitys pidättäytyä tässä vaiheessa merkittävistä sosiaali- ja terveystoimen palvelutuotannon muutoksista hävisi äänestyksessä.

Jämsän tarkoituksena on perustaa Jämsän kaupungin ja yksityisen palveluntuottajan yhteisyhtiö, jonka tulee noudattaa yhteiskunnallisen yhteisyrityksen periaatteita. Yksityistä palveluntuottajaa haetaan 10 + 5 vuoden sopimuskaudeksi. Yhteisyhtiön pitää sitoutua aloittamaan palvelutuotanto viimeistään ensi vuoden syyskuun alussa.

Kaupunginhallitus päättää kilpailutuksen tarkemmista ehdoista.

Jämsän sosiaali- ja terveysjohtaja Tuula Liehu arvioi, että kilpailutettavien palvelujen vuosikustannukset ovat noin 60–65 miljoonaa euroa.

- Kiire tuo kilpailuttamiseen oman hankaluutensa. Täytyy vain toivoa, että saamme kilpailutuksessa useampia tarjouksia, Liehu sanoo.

Tuula Liehun kommentti lisätty 4.11. kello 14.00.

Lue myös:

Kiire soten ulkoistuksessa hämmentää Jämsässä

Parkano ulkoistaa soten 10 vuodeksi

Powered by Labrador CMS