Kansalaiskysely: Nämä ihmisryhmät tulisi asettaa etusijalle julkisissa sote-palveluissa – myös vähiten mainintoja saaneet erottuvat joukosta

Jos on valittava, kuka pääsee hoitoon, niin lapsi on laitettava etusijalle. Näin ajattelee moni kansalaiskyselyn perusteella. Kuva: Seppo Haavisto
Julkaistu Muokattu

Yli 22 000 ihmistä vastasi, kun kansalaisilta kysyttiin näkemyksistä ja periaatteista, joilla sosiaali- ja terveyspalveluista pitäisi päättää.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisemassa kansalaiskyselyssä kysyttiin muun muassa, tulisiko tietyt ihmisryhmät asettaa etusijalle julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa?

Vastaajilla oli kolme vaihtoehtoa: kyllä, ei tai en osaa sanoa.

Kyselyn tulokset kertovan STM:n raportin mukaan 38 prosenttia hyväksyi etusijojen asettamisen, 45 prosenttia ei.

Niiltä, jotka katsoivat etusijalle asettamisen hyväksyttäväksi, pyydettiin tarkentamaan, mitkä ryhmät heidän mielestään tulisi asettaa etusijalle.

Vaihtoehtoja oli kymmenen, ja niiden lisäksi vastaajilla oli mahdollisuus kirjata avoimeen kenttään myös jokin muu ihmisryhmä, jonka he katsoivat tarvitsevan etusijan.

Kaikkien vastaajien joukossa selvästi yleisimmin etusijalle asetettavaksi ihmisryhmäksi nähtiin lapset. Lähes kahdeksan kymmenestä (77 prosenttia) mainitsi heidät.

Seuraavaksi eniten kannatusta saivat raportin mukaan ikääntyneet henkilöt (40 prosenttia) ja vammaiset henkilöt (32 prosenttia).

Vähiten mainintoja saivat päihdeongelmaiset (6–7 prosenttia) ja asunnottomat (7–9 prosenttia).

Edellä mainittujen lisäksi ryhminä olivat ihmiset, jotka huolehtivat muista ihmisistä (esimerkiksi pienten lasten vanhemmat) sekä nuoret aikuiset.

Etusijalle sai asettaa myös yhteiskunnan kriittisten toimintojen ylläpitoon osallistuvat ihmiset, työssäkäyvät ihmiset sekä työikäiset ihmiset.

Avoimissa vastauksissa vastaajat nimesivät tiettyjä ihmisryhmiä, mutta myös yleisiä periaatteita, raportissa kerrotaan.

Osa vastaajista korosti haavoittuvassa asemassa olevien etusijaa, kun taas osa piti tärkeänä yhdenvertaisuutta. Mukana oli myös kriittisiä näkemyksiä koko kysymyksen asetelmasta.

Taloustutkimus toteutti kansalaiskyselyn.

Lue myös:

Powered by Labrador CMS