KT: Laittomat paikalliset työtaistelut vaikeuttavat sopimusneuvotteluja – " Työrauharikkomukset viedään työtuomioistuimeen"

Kuva: Pekka Moliis
Julkaistu Muokattu

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT kritisoi hoitoalan työntekijäjärjestöjä Tehyä ja Superia valtakunnallisten sopimusneuvottelujen vaikeuttamisesta laittomilla työtaisteluilla.

Ylityö- ja vuoronvaihtokieltoihin on ryhdytty lähiaikoina Päijät-Hämeen, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla.

– Kaikissa työtaistelujen kohteeksi joutuneissa sairaanhoitopiireissä ammattiosastot ovat ilmoittaneet kohtuuttoman lyhyellä varoitusajalla viikon pituisista ylityö- ja vuoronvaihtokielloista, joilla on haluttu vauhdittaa paikallisia sopimusneuvotteluja, KT:n tiedotteessa todetaan.

– Paikallisen toiminnan haittojen lisäksi lakot vaikeuttavat myös valtakunnallisia sopimusneuvotteluja, KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen sanoo.

Jalonen katsoo laittomien työtaistelujen nakertavan sopimusjärjestelmän uskottavuutta ja vaikeuttavan valtakunnallisia sopimusneuvotteluja.

-Tehy ja Super halveksivat toistuvilla laittomilla työtaisteluilla suomalaista työrauhajärjestelmää. Järjestöjen toiminta tuottaa selvää haittaa myös potilaille ja asiakkaille, Jalonen sanoo tiedotteessa.

Päijät-Sote päätti tiistaina jatkaa korotettujen erilliskorvausten, kuten hälytysrajan, työvuoromuutoksen ja ylimääräisen työvuoron lisän, maksamista lokakuun alusta 6.2.2022 saakka.

Hälytysrahasopimus hiertää myös Oulun ylipistollisessa sairaalassa, jossa ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkoi 13.syyskuuta ja jatkuu edelleen.

Työntekijäpuolen mukaan työtaistelulla halutaan vauhdittaa työvoiman saatavuuden parantamista ja muistuttaa työvoimapulan vaikutuksesta henkilöstön jaksamiseen.

KT:n neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kankaan mukaan työtaisteluja on järjestetty etuuksista, jotka eivät varsinaisesti vaadi paikallista sopimista tai asioista, joista neuvottelut ovat olleet vielä kesken.

– Laittomia työtaisteluja on järjestetty tilanteissa, joissa esimerkiksi paikallinen sopimus on päättynyt tai kesäkaudelta maksetut suuremmat korvaustasot esimerkiksi hälytysrahasta ovat päättyneet, Nybondas-Kangas sanoo.

KT: Työrauharikkomukset viedään työtuomioistuimeen

Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi totesi keskiviikkona Twitterissä, että Tehy ei ole järjestänyt työtaistelua.

– Kyseessä on paikallinen mielenilmaus, Kirvesniemi twiittasi.

Henrika Nybondas-Kankaan mukaan paikalliset ammattiosastot eivät ole yksin liikkeellä, koska niiden ammattiliitot ovat suhtautuneet lakkoihin joko välinpitämättömästi tai sosiaalisessa mediassa kannustaen.

-Toiminta vaikuttaa keskitetysti johdetulta ja suunnitellulta, Nybondas-Kangas sanoo.

Henrika Nybondas-Kangas kertoo KT:n vievän kaikki työrauharikkomukset työtuomioistuimeen.

KT:n näkemyksen mukaan kyse on yksiselitteisesti laittomista työtaistelutoimista, jotka kohdistuvat työ- ja virkaehtosopimukseen työrauhan voimassa ollessa ja joilla pyritään vaikuttamaan työnantajan työnjohto-oikeuteen.

Kunta-alan uusi sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimus (SOTE-sopimus) tuli voimaan syyskuun alussa.

– SOTE-sopimus ehti olla voimassa pari vuorokautta, kun sopimuksen ensimmäinen lakko alkoi. Paikallisen toiminnan haittojen lisäksi lakot vaikeuttavat valtakunnantason neuvotteluja, Nybondas-Kangas sanoo.

Powered by Labrador CMS