Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen toivoo lisää malttia julkiseen keskusteluun hyvinvointialueiden tilanteista

Suomalaiset voivat aina luottaa siihen, että valtio turvaa perustuslain mukaiset riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialla maassa, ministeri Anna-Kaisa Ikonen sanoo. Kuva: Jouni Lampinen
Julkaistu Muokattu

Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen mukaan Orpon hallitus tekee parhaillaan määrätietoista korjaustyötä edellisen hallituksen sote-uudistuksen ongelmien ratkaisemiseksi ja rahoitusmallin vahvistamiseksi.

Lisäksi kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa kerrotaan, että lehtien otsikoissa ovat pyörineet viime viikkoina hyvinvointialueita koskien muutosneuvottelut, Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu, diagnoostietojen kirjausvirheet ja muut kysymykset.

– Viime viikkojen uutiset kertovat selvästi edellisen hallituksen säätämän sote-uudistuksen ongelmista. Siksi Orpon hallitus on ryhtynyt korjaamaan tilannetta muuttamalla lainsäädäntöä.

Ministeri toivoo malttia keskusteluun alueiden tilanteista.

– Olemme jo lisänneet rahoitusmalliin kustannusten hillinnän ja terveyden edistämisen kannustimia. Tällä hetkellä valmistelussa on hyvinvointialueiden rahoituslain uudistamisen kolmas vaihe, jossa tarkastellaan esimerkiksi rahoituksen määräytymistä diagnoositietojen perusteella, sekä niin sanottu määräaikalaki. Sen avulla tietyille alueille voitaisiin tietyin edellytyksin myöntää lisäaikaa alijäämien kattamiseen, Ikonen lisää tiedotteen mukaan.

– Myös hallitus käy niistä keskustelut aivan tavanomaiseen tapaan. Julkisuudessa on ehkä syntynyt käsitys, ettei hallitus valmistelisi muutoksia hyvinvointialueiden rahoitusmalliin – tämä ei pidä paikkaansa.

Oman lisänsä keskusteluun toi Itä-Suomen hallinto-oikeus, joka totesi Etelä-Karjalan hyvinvointialueen kuluvan vuoden budjetin laittomaksi, tiedotteessa kerrotaan.

– En voi ministerinä ottaa kantaa yksittäiseen tuomioistuimen ratkaisuun. Haluan kuitenkin sanoa, että suomalaiset voivat aina luottaa siihen, että valtio turvaa perustuslain mukaiset riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialla maassa, Ikonen sanoo.

– Hyvinvointialueiden välillä on toki eroja ja parannettavaa riittää, mutta isossa kuvassa hyvinvointialueiden kehitystyö alkaa jo näkyä koko maan tasolla aiempaa parempana kustannusten hallintana ja palveluiden yhdenvertaisempana saatavuutena. Tätä kehitystä haluamme alueilla tukea käytettävissä olevin välinein.

Lain mukaisesti mahdollisia välineitä ovat lisärahoituksen myöntäminen alueelle, jos virkavalmistelussa perustuslain mukaisten palveluiden arvioidaan vaarantuvan sekä arviointimenettely.

– Olemme käynnistäneet myös laajempaa tutkimusta sote-uudistuksesta ja rahoitusmallista, Ikonen summaa tilanteen kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotteessa.

Powered by Labrador CMS