Kuntaliiton asiantuntijat: Valinnanvapaus voi vahingoittaa heikoimpia
Kustannusten laskun ja yksilönvapauden lisäämisen sijaan sote-palveluihin kaavailtu valinannavapaus näyttää eräiden palvelujen osalta heikentävän mahdollisuuksia saada perustuslain takaamia riittäviä palveluita, varoittavat Kuntaliiton erityisasiantuntijat Aila Puustinen-Korhonen ja Tero Tyni.
Puustinen-Korhonen ja Tyni käsittelevät aihetta laajassa blogikirjoituksessaan. He muistuttavat, että laaja valinnanvapaus sekä mahdollisuus vaihtaa sosiaali- ja terveyskeskusta esimerkiksi puolen vuoden välein herättää huolta erityisesti lasten ja perheiden palvelujen sekä päihde- ja mielenterveyspalvelujen osalta.
– Valinnanvapaus sopii sosiaalipalveluissakin tilanteeseen, jossa palvelutarve on ennakoitava ja selkeä. Sen sijaan niissä palveluissa, joissa palveluntarve on moninainen ja muuttuva, on todennäköistä, että asiakkaan kannalta tarkoituksenmukaisen palvelun saaminen vaarantuu valinnanvapauden myötä.
Valinnanvapautta on perusteltu muun muassa sen tuomilla kustannussäästöillä ja sillä, että se edistää kilpailullisuutta. Puustinen-Korhonen ja Tyni näkevät valinnanvapauden vaarantavan palveluintregraation, jolla tavoitellaan merkittäviä säästöjä.
– Valinnanvapaus saattaa luoda suotuisan ympäristön asiakassuhteiden katkoksellisuudelle, tiedonkulun ongelmille ja erilaisille viiveille palvelutarpeen arvioinnissa ja tuen antamisessa. Luottamuksellinen ja hyvä asiakassuhde on monesti edellytys vaikuttavaan sosiaalipalveluun.
– Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Ainakin sosiaalipalveluissa on ilmiselvästi palveluita, joissa valinnanvapaus vaarantaa riittävien palvelujen järjestämisen. Näihin palveluihin valinnanvapaus ei sovi ja ne tulisikin rajata valinnanvapauden ulkopuolelle, Puustinen-Korhonen ja Tyni kirjoittavat.
Puustinen-Korhonen & Tyni: Valinnanvapaus voi vahingoittaa heikoimpia
Asiakkaan valinnanvapautta ja monikanavarahoituksen yksinkertaistamista osana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta arvioinut professori Mats Brommelsin johtama selvitystyöryhmä luovuttaa loppuraporttinsa tiistaina 31.5.
Lue myös:
THL-blogi: Asiakkaan poiskäännyttäminen kyseenalaistaa valinnanvapauden
Kuntalehti.fi: Sote-palveluiden valinnanvapauteen ehdolla neljä mallia