Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom pohtii, kuinka todellinen itsehallinto hyvinvointialueilla on
Hyvinvointialueuudistus on luonut uudenlaisen kolmikerroksisen hallintorakenteen, Kuntaliitto tiedottaa.
Uudessa hallintorakenteessa valtion vahva ohjaus, epäselvät vastuut, taloushaasteet ja käytännön yhteistyön haasteet kiristävät kuntien ja hyvinvointialueiden välejä.
Kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion erilaiset tavoitteet, tehtävät ja toimintatavat ovat aiheuttaneet tuoreen HALKO-tutkimusraportin sekä Kuntaliiton aiempien selvitysten mukaan jännitteitä toimijoiden välille.
HALKO-tutkimusraportti on Tampereen yliopiston tutkijoiden tekemä tutkimusraportti, jonka ovat toimittaneet hankkeen päätutkija Henna Paananen sekä johtajat Anni Jäntti ja Arto Haveri.
– Valtion ohjaus hyvinvointialueisiin on rahoituksen ja toiminnan ohjauksen kautta vahvaa ja poikkeaa selvästi kunnallisesta itsehallinnosta. Perustellusti voidaankin kysyä, kuinka todellinen itsehallinto hyvinvointialueilla on, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.
– Rajoitettu? Näennäinen? Aito?
Historiallinen muutos
Valtion ohjausrooli on muuttunut uudistuksessa myös suhteessa kuntiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirryttyä hyvinvointialueille.
Sote-lainsäädännössä on edelleen runsaasti kuntien toimintaa koskevia kirjauksia. Ministeriöiden ohjauksella on keskeinen merkitys siihen, miten kunnat ja hyvinvointialueet voivat toimia yhdessä.
HALKO-tutkimusraportissa nostetaan esille, että valtion ohjausroolin tulisi olla nykyistä enemmän mahdollistava ja osallistava.
– Hyvinvointialueuudistus on Suomen julkisen hallinnon historian suurin muutos. Sen vakiintuminen ei tapahdu yhden eikä vielä kahdenkaan valtuustokauden aikana, arvioi Pekola-Sjöblom tiedotteen mukaan.
Epäselvä vastuunjako
Kuntaliiton selvitysten mukaan yhteistyössä on monin paikoin jännitteitä. Syksyllä 2024 toteutetussa Kuntapäättäjätutkimuksessa vain 18 prosenttia vastaajista piti yhteistyön ilmapiiriä yhteistyöhakuisena, kun taas lähes 40 prosenttia arvioi sen melko tai hyvin ristiriitaiseksi.
Epäselvä vastuunjako eri yhdyspinnoilla sekä palveluverkkomuutoksiin ja kiinteistökysymyksiin liittyvät ongelmat vaikeuttavat yhteistyötä, tiedotteessa kerrotaan.
Kuntaliiton tilannekuvan mukaan strateginen yhteistyö on monilla alueilla vasta alkuvaiheessa, ja erityisesti kiinteistöihin ja vuokraehtoihin liittyvät kysymykset hiertävät ylimmän johdon välistä yhteistyötä.
Yhteistyö näyttäytyy pääsääntöisesti rakentavampana niillä hyvinvointialueilla, joilla oli jo aiemmin yhteistyörakenteita, hyvinä esimerkkeinä Päijät-Häme ja Etelä-Karjala.
– Yhteistyö ei ole vielä monilla alueilla strategisella tasolla, mikä on ymmärrettävää näin suuren uudistuksen kohdalla. Tarvitaan lisää tutkimusta ja avointa keskustelua uudenlaisesta kolmelle tasolle rakentuvasta julkisesta hallinnosta ja eri toimijoiden rooleista siinä, Kuntaliiton projektipäällikkö Liisa Jurmu toteaa.
Isot uudistukset vievät aikaa
Hyvinvointialueiden itsehallinto on monin paikoin rajoitettua valtion tiukan talousohjauksen vuoksi, Kuntaliitto tiedottaa.
Jatkuvat säästöpaineet pakottavat palveluverkkokeskusteluihin, jotka heijastuvat myös kuntien omiin palveluratkaisuihin. Lisäksi monilla luottamushenkilöillä on tuplarooli: useampi kuin joka kymmenes toimii sekä kunnallisessa että alueellisessa päätöksenteossa.
– Kunnilla ja hyvinvointialueilla on oltava niille määritellyn itsehallinnollisen roolin mukaisesti riittävästi liikkumavaraa omassa toiminnassaan ja yhteistyössään, jota tehdään yhteisten asukkaiden hyväksi. Isot uudistukset vievät aikaa, mutta asukkaiden palvelutarpeet eivät odota, Jurmu alleviivaa.
Kuntalaistutkimus 2024 osoitti, että kuntalaiset kokevat edelleen epävarmuutta sote-palveluiden riittävyydestä ja saavutettavuudesta.
– Kuntaliiton mukaan toimivan yhteistyön edellytyksiä ovat avoimuus, luottamus, vuorovaikutus ja kumppanuus – ja niiden vahvistamisessa riittää vielä tehtävää, painottaa Jurmu.
Juttua muokattu 10.10. kello 16.22, lisätty seuraava teksti: HALKO-tutkimusraportti on Tampereen yliopiston tutkijoiden tekemä tutkimusraportti, jonka ovat toimittaneet hankkeen päätutkija Henna Paananen sekä johtajat Anni Jäntti ja Arto Haveri.
Lue myös: