Langattomuus ja laatu kääntävät katseita Suomeen terveysteknologiassa
Suomesta löytyy terveysteknologiaan liittyviä vahvuuksia ja osaamista, jotka kiinnostavat maailmalla, sanoi työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen puheenvuorossaan teknologia- ja yritystapahtuma Slushissa keskiviikkoaamuna.
– Terveysteknologian alalla monet perinteiset suomalaiset vahvuudet näyttäytyvät uudessa kiinnostavassa valossa, Peltonen sanoo.
– Suomalainen lääketutkimus on maailmanluokkaa, olemme siinä aidosti hyviä. Terveysteknologia on langatonta – langattomuus vetää Suomeen.
Peltosta komppaa samassa aamutilaisuudessa puhunut lääkeyritys Bayer Nordicin toimitusjohtaja Oliver Rittgen.
– Suomesta on tulossa globaali terveydenhuollon innovaatioiden keskittymä, Rittgen sanoi.
Slushissa kokoontuu noin 2 500 yritystä ja noin 800 sijoittajaa. Tapahtuma on ainutlaatuinen monella tavalla, myös terveysteknologian suomalaisyrityksille, jotka pyrkivät maailmalle.
– Myös maailmanlaajuiset yritykset ovat nähneet, että maailma muuttuu ja lääkekehityksen vieminen eteenpäin tapahtuu avoimessa kulttuurissa, jossa isot ja pienet kohtaavat, Peltonen sanoo.
Lääketutkimuksen ja langattomuuden lisäksi Peltonen näkee Suomen vahvuutena hyvän terveysdatan.
– Tietty eristyneisyys pohjoisen laidalla on ehkä johtanut siihen. Meillä on kiinnostavaa dataa ja osaamme fiksusti organisoida sen modernin lääkekehityksen hyödyksi siten että se aidosti ylläpitää kaiken tarvittavan luottamuksellisuuden.
Valtiovallan roolin Peltonen näkee roadmapin kehittäjänä yrityksille, jotta ne kohtaisivat sopivat kumppanuudet maailmalla.
– Sitä kautta voi luoda arvoketjuja, jotka eivät synny Suomessa ja ylhäältä suunnittelemalla, vaan törmäyttämällä fiksuja ihmisiä ja fiksuja osaamisia.
Katso Kunta.tv:n haastatteluvideo