Mittaa kuin elinkautisella – Sysmä sementoi sote-palvelut

Attendo hoitaa tulevaisuudessa sysmälaisten sote-palvelut. Niin se tekee tällä hetkellä jo muun muassa Puolangalla. (Kuva: Pekka Moliis)
Julkaistu Muokattu

Aika harva elinkautisvankikaan joutuu Suomessa 20 vuotta tuomiotaan istumaan. Sysmän kunnan päättäjät eivät kuitenkaan pelänneet pitkää sopimuskautta, vaan nappasivat kiinni Attendo-sopimuksen optiovuosiin jo ennen kuin ensimmäinen sote-sopimuskausi edes starttasi.

Sysmän sote-palveluiden tuotannon ulkoistamissopimukseen liittyvien optiovuosien käytöstä päätettiin maanantaina kunnanvaltuuston kokouksessa. Ensimmäinen 10 vuoden mittainen Sysmän Attendo Kuntaturva-sopimus starttaa vuoden 2017 alussa. Pelko sote-uudistukseen liittyvästä kokonaisulkoistuksia suitsivasta pakkolaista pisti liikettä töppösiin.

-Sote-investointien ja –sopimusten rajoituslaki pakotti meidät tekemään päätöksen optiovuosien käytöstä jo nyt. Parasta olisi ollut päästä liikkeelle sopimuksen suhteen ja katsoa rauhassa, miten yhteistyö toimii, mutta rajoituslaki pakotti meidät tähän jo nyt, Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki kertoo.

Keskusta vastusti

Mikään läpihuutojuttu Attendo-optioiden käyttöönotto ei valtuustossa ollut. Kunnan suurin valtuustoryhmä eli keskusta kieltäytyi ostamasta sikaa säkissä. Kaikki muut valtuustoryhmät olivat optiovuosien takana äänin 17-9.

-Minä tein esityksen, mutta kyllä se koko keskustan yhteinen mielipide oli. Äänestyksen jälkeen jätimme kaikki asiasta eriävän mielipiteen pöytäkirjaan, kertoo kunnanvaltuutettu Miina Kuusimo-Rinne kokouksen kulusta.

Ensi vuoden alussa käynnistyvä Attendo-sopimus on alkuvaiheessa arvoltaan 16,2 miljoonaa euroa. Ensimmäinen maksimissaan kolmen prosentin hinnankorotus on tulossa vuonna 2019. Optiovuosilla mennään aina vuoteen 2036 asti.

Kunta ei voi irtisanoa – purku mahdollinen

Miina Kuusimo-Rinnettä ihmetyttää erityisesti se, että kunnalla ei ole mahdollisuutta sanoa sopimusta irti kesken sopimuskauden. Kuntaliiton kanta on, että kuntien tekemisissä ulkoistamissopimuksissa tulee olla asianmukaiset purku- ja irtisanomisehdot, jotta ongelmatilanteissa sopimuksista päästään eroon.

-Sysmän kunta ei saanut sopimukseen minkäänlaista irtisanomisoikeutta. 20 vuotta on äärettömän pitkä aika. Palveluntuottajan irtisanomisoikeus on kyllä sopimukseen kirjattu, ihmettelee Kuusimo-Rinne.

Sysmäläiset lähtivät ulkoistamaan sote-palveluita turvatakseen toimivat palvelut kuntalaisille. Sopimusajan tuplaantuminen on kuitenkin aiheuttanut huolenaiheita sopimuksen vastustajille.

-Ei tällä sopimuksella turvata sote-työpaikkoja kunnan alueella. Sysmä tulee menettämään ajan myötä työpaikkoja. 20 vuotta on niin pitkä aika, että paljon voi sinä aikana tapahtua. Sitäkään en valtuutettuna tiedä, miten sopimuksen hinta optiovuosina nousee. Kunnanjohtajan mukaan suullisesti asioista on sovittu, mutta kyllä tuollaisista asioista pitää olla mustaa valkoisella, kunnanvaltuutettu Miina Kuusimo-Rinne vaatii.

Sysmän kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki kiistää jyrkästi Kuusimo-Rinteen väitteen, että asiat optiokausien suhteen olisivat suullisten sopimusten varassa.

-Tässä ei olla minkään suullisen sopimuksen varassa. Hankintasopimukseen on kirjattu, että optiokaudella sovelletaan tätä sopimusta, johon voidaan tehdä pieniä tarkennuksia. Sopimuksessa on myös luonnollisesti purkupykälä, joka antaa kunnalle mahdollisuuden purkaa sopimuksen, mikäli emme saa sitä, mitä olemme hankkineet, toteaa Kitkiöjoki painokkaasti.

Juttua päivitetty 8.6. klo 15.25 sopimuksen purkuehdon ja kunnanjohtaja Kitkiöjärven jutun loppuosan kommenttien osalta.

Powered by Labrador CMS