Näin tuotantoalueen kapitaatio vaikuttaisi Etelä-Karjalassa

Julkaistu Muokattu

Etelä-Karjalan sote-lasku pienenisi kymmenillä miljoonilla euroilla, jos rahoitusmallia sovellettaisiin tuotantoalueeseen sote-alueen sijaan.

Näin arvioi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote omien laskelmiensa perusteella.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) esittämässä mallissa palvelujen rahoittamisen kaptiaatiomalli kohdistuisi soten järjestäjäalueeseen, joita tulee lakiesityksen mukaan viisi.

Eksoten toimitusjohtaja Pentti Itkonen totesi Kuntalehdelle viime viikolla, että loogisempaa ja myös kunnille oikeudenmukaisempaa olisi, jos rahoitusmalli kohdistuisi palvelut tuottavaan alueeseen. Tuotantoalueita on tulossa lakiesityksen mukaan enintään 19.

Eksoten laskelmien mukaan rahoitusosuuden kohdistuminen tuotantoalueelle laskisi Etelä-Karjalan kuntien maksuja keskimäärin noin 7,5 %, ja euroissa yhteensä noin 447 miljoonasta eurosta vajaaseen 414 miljoonaan.

Jos kapitaatio kohdistuisi tuotantoalueeseen, esimerkiksi Lappeenrannan osuus putoaisi STM:n sote-aluekohdistuksen perusteella arvioimasta 231,5 miljoonasta eurosta 214,6 miljoonaan, ja alueen pienimmän kunnan Lemin osuus tippuisi 9,4 miljoonasta eurosta 8,7 miljoonaan.

Uuden sote-järjestelmän on tarkoitus aloittaa vuonna 2017. Itkonen muistuttaa, että nyt arvioidut summat muuttuvat siihen mennessä, sillä tuolloin on ovat tiedossa tilinpäätökset vuosilta 2014 ja 2015, ja vuosien 2011 ja 2012 osuus on pudonnut pois.

– Tämä muuttaa kuntakohtaisia maksuosuuksia mutta suuruusluokka säilynee suunnilleen ennallaan.

– On myös hyvä huomata, että kolmen vuoden keskiarvo tarkoittaa, että yhden vuoden muutokset vaikuttavat kolmasosalla kokonaisuuteen. Tämä hidastaa muutosten vaikutusten näkymistä aina seuraavan vuoden budjetissa.

Itkosen mukaan rahoitusjärjestelmää tai kunnallista itsehallintoakin tärkeämpää on, että tuotanto varmasti saadaan integroitua ja että muutokset saadaan nopeasti käyntiin.

– Tosiasiassa saattaa olla että koko ”vahva peruskunta” oli pelkästään illuusio, joka on vain hidastanut sote- palvelujärjestelmän kehittymistä ja erityisesti digitalisaatiota ja palvelujen integraatiota ja niistä saatavia hyötyjä.

Linkki Eksoten rahoitusvertailuun (pdf): Eksoten_kuntien_sote-maksulaskelmavertailu

Aiheesta aiemmin:

Eksoten Itkonen: Soten kapitaatiomalli tuotantoalueelle sote-alueen sijaan

Powered by Labrador CMS