Professori Vauramo: Parasta sairaanhoitopiiriä ei voi määrittää

Tarkka, helposti saatavissa oleva kustannustilastointi pitäisi tuoda takaisin, sanoo Erkki Vauramo. (Kuva: Ville Miettinen)
Julkaistu Muokattu

Nykyisillä terveydenhuollon talouden tunnuslukutilastoilla ei voi määrittää, mikä sairaanhoitopiiri on ”paras”, sanoo Aalto-yliopiston professori Erkki Vauramo.

Vauramo oli mukana Kunnallisalan kehittämissäätiön KAKSin rahoittamassa tutkimuksessa, jossa vertailtiin valtakunnallisesti sote-kustannuksia.

KAKS julkisti tänään tarkistetut tunnusluvut tutkimuksesta.

Alkuperäisessä, 12.1. julkistetussa, raportissa oli kuntia vertailtu bruttomenojen perusteella. Uudet luvut on tehty nettomenojen perusteella ja nettomenoista on poistettu varhaiskasvatuksen osuus.

Tutkijoiden mukaan keskeiset teesit maanlaajuisesta 1–2 miljardin euron rakennemuutoksella saavutettavissa olevasta säästöstä säilyvät ennallaan lukujen tarkistamisesta huolimatta.

Raporttia on työstetty virheellisten johtopäätösten välttämiseksi ja sote-kustannuksista käytävän keskustelun paremmaksi tukemiseksi.

Vauramo sanoo Kuntalehdelle, että käyttökustannustilastoissa, joiden mukaan ensimmäiset laskelmat tehtiin, on ominaisuutena osittain kaksinkertainen tilastointi.

– Siellä tilastoidaan tuotanto kahteen kertaan: yhtäältä kunnan puolelta ostoina ja joidenkin isäntäkuntien kohdalla myyntinä. Silloin parikymmentä kuntaa, jotka toimivat isäntäkuntana, sijoittuvat kärkeen, vaikka ne kuuluvat keskivaiheille.

Uusissa laskelmissa tarkastellut nettomenot eivät nekään ole ongelmattomia.

– Niissä puuttuu osa tuloja, muun muassa asiakasmaksuosuudet. Silloin se ei kelpaa tuotantokustannustenvertailuun.

Vauramon mukaan ero laskelmien näkökulmien välillä oli tiedossa. Tutkijat halusivat ja haluavat jatkossakin kiinnittää ensisijaisesti huomiota tuotantokustannuspuoleen ja palvelujen erilaiseen saatavuuteen maan eri osissa.

HUS edullisin, Eksote tehokas

Alkuperäisessä raportissa sairaanhoitopiirien asukaskohtaiset käyttökustannukset olivat edullisimmat Etelä-Karjalassa. Nettokustannuksilla edullisin on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, ja Eksote on viidentenä.

– Eksoten säästö tehdystä budjetista 2013 oli noin 5 miljoonaa euroa. 2014 se oli 12 miljoonaa euroa. Eksoten uusi rakenne on käsitykseni mukaan tuotantotehokkuudessa ylivoimainen, Vauramo sanoo.

– Täytyy huomioida että HUSin ja kaikkien muidenkin piirien kohdalla puuttuvat työterveyshuollon ja sairausvakuutussektorin elementit, jotka muuttavat alueen ja kuntien palvelujärjestelmän toisennäköiseksi.

Tilastoinnissa parannettavaa

Vauramon mielestä ”parhaan sairaanhoitopiirin” valitseminen ei ole kovin mielekästä täysin vedenpitävien laskelmien puuttuessa

– Mutta jos esimerkiksi sairaanhoitopiiri on kalliimmassa neljänneksessä, pitäisi tulla mietteliääksi. Jos se on halvimmassa neljänneksessä, voi jopa olla tyytyväinen.

Vauramo muistuttaa, että nykyiset rekisterit keräävät tietoa laatu- ja vaikuttavuusnäkökulmasta, mutta tuotannon ohjauksessa tarvittavaa tietoa ei kerätä.

– Erinomainen STM:n KETI-tiedosto lopetettiin, mutta nyt se olisi kunnille kullanarvoinen.

Vauramo muistelee lämmöllä Kuntaliiton aikoinaan tekemää Sairaalatilastoa, josta tunnusluvut olivat helposti ja tarkasti saatavissa. Nyt olisi hänen mielestään tilausta samanlaiselle sairaala- ja lähipalvelutilastolle, jossa olisi integroituna sote-alue.

– Tällä hetkellä johdolla ei ole tietojärjestelmää, josta kustannustietoa saataisiin samalla tarkkuudella ja yhtä halvalla kuin aikoinaan saatiin, Vauramo sanoo.

– Nämä tilastot pitivät palvelujärjestelmää kustannuksiltaan tasalaatuisena. Ne pitäisi pikaisesti ottaa uudelleen käyttöön jossakin sopivassa muodossa.

Tarkistettu raportti ja tunnusluvut KAKSin sivuilla

Powered by Labrador CMS