Sailas Ylelle: Sairaalarakentamisen koordinointi hallitusohjelmaan
Ylen Aamu-tv:ssä torstaina vieraillut Raimo Sailas arvioi, että sairaalarakentamisen koordinointi tulisi ottaa mukaan hallitusohjelmaan.
Kuntalehti uutisoi viime viikolla, että sairaalainvestointien yhteissumma kipuaa jopa kolmeen miljardiin euroon. Investoinneilla ei ole kansallista koordinointia.
Aiemmin tällä viikolla Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Olli-Pekka Lehtonen totesi, että kansallinen koordinointi on jo pahasti myöhässä.
– Sairaalarakentamiseen tarvitaan uusi ote. On uuden hallituksen ja sosiaali- ja terveysministeriön tehtävä saada se aikaan, Sailas sanoi.
– Se on paljon konkreettisempi asia kuin näiden sote-mallien pyörittäminen.
Sailas arvioi, että hallitusneuvottelujen yhteydessä esitetyt säästötavoitteet perustuvat osaksi toiveajatteluun. Esimerkiksi soten varaan lasketaan liikaa.
– Tällä vaalikaudella sote tuottaa tuskin minkäänlaisia säästöjä, Sailas näkee.
Mahdollisista soten järjestämismalleista hän sanoi olevansa kuntayhtymän kannalla.
– Maakuntamallissa ylikapasiteettia on vaikeampi välttää kuin kuntayhtymämallissa, Sailas perusteli.