Sijoittaja tunnistaa kotoutuksen investoinniksi
Poliitikot ja sijoittajat näkevät hyvinvointipalvelut eri näkökulmasta. Lyhytnäköinen ja osaoptimointiin perustuva politiikka näkee hyvinvointipalvelut taloudellisesti kireinä aikoina menoina, joista pitää leikata.
Sijoittajat sen sijaan näkevät palvelut investointina. Työ- ja elinkeinoministeriössä on käynnistymässä kotoutuskokeilu investoijien rahalla. Kun maahanmuuttaja kotoutuu, työllistyy ja alkaa maksaa veroja, sijoittajat saavat pääoman takaisin ja korkoa sijoitukselleen.
Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen Social Impact Bond (SIB), eli tulosperusteinen rahoitussopimus palvelun tuottamisesta syntyi viime vuoden lopulla. Sen tavoitteena on edistää työhyvinvointia julkisella sektorilla. Ensimmäisen vaiheen sijoittajiksi lähtivät Me-säätiö, Sitra ja yksityinen finanssisijoittaja.
Me-säätiön perustajia ovat peliyhtiö Supercellin perustajina tunnetuksi tulleet Ilkka Paananen ja Mikko Kodisoja.
Tehoa maahanmuuttajien työllistymiseen
Suomalainen vaikuttavuusinvestointirahastojen hallinnoija on Epiqus Oy, joka keräsi riittävän rahoituksen ensimmäisen SIB-hankkeen toimintaan. Se toteutetaan Epiqus Työhyvinvointi I Ky -nimisenä rahastona.
SIB-malli on lähtöisin Britanniasta. Se mahdollistaa yksityisen pääoman hyödyntämisen etenkin hyvinvointia edistävään ja ongelmia ehkäisevään toimintaan, johon julkisella sektorilla ei useinkaan riitä varoja.
Työ- ja elinkeinoministeriön ja Sitran tavoitteena on tehostaa maahanmuuttajien työllistymistä yksityisellä pääomalla. Tavoitteena on, että maahanmuuttajat pääsevät töihin entistä nopeammin ja voivat jatkaa kotoutumiskoulutusta työn ohessa. Hanke toteutetaan vaikuttavuusinvestoimismallilla (SIB).
Kolmivuotinen maahanmuuttajien työllistämiskokeilu alkaa tänä keväänä. Pilotissa on mukana yrityksiä, jotka tarjoavat maahanmuuttajille kaupan, kiinteistönhuollon ja rakentamis- sekä hoiva-alan työpaikkoja.
Tavoitteena on maahanmuuttajan työllistyminen kahden kuukauden kuluttua kotoutumiskoulutuksen aloittamisesta.
Sitran osalta vaikuttavuusinvestointeja kommentoiva avainalueen vetäjä Mika Pyykkö sanoo, että Sitran tavoitteena on haastaa julkinen sektori ostamaan tuloksia eli panostamaan suoritteisiin budjetoinnin sijasta sekä panostamaan edistävään ja ehkäisevään toimintaan.
Lue koko artikkeli Kuntalehdestä 6/2016 (ilm. 19.5.)