Sote-lakeja julki ”tämän kuun aikana”, valinnanvapaudesta linjaus ”lähiaikoina”
Tampereen yliopiston tiloissa maanantaina järjestettyyn seminaariin odotettiin luonnoksia sote-uudistuksen lakipaketista, mutta niitä ei yllättäen saatukaan. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti vakuutti seminaarissa, että lakiluonnoksia julkistetaan tämän kuun aikana.
Julkistaminen on siirtynyt eteenpäin jo monta kertaa.
Sote-uudistuksen valmistelusta vastaavan perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehulan, kesk., mukaan tulossa on 600 liuskaa, joissa on 25 lakikokonaisuutta. Pykäliä on 590.
Rehula sanoi Tampereella, että jatkolinjaus sote-palveluiden valinnanvapaudesta tehdään ”ihan lähiaikoina”.
Hallituksen linjaustahan ei ole vielä kuultu. Erityisesti kokoomus ajaa mahdollisimman laajaa valinnanvapautta.
Rehulan mukaan valinnanvapausmalli aiotaan saada pykälämuotoon marras-joulukuussa, jolloin lausuntokierros alkaisi.
Valinnanvapauden piiriin ovat tulossa perustason palvelut ja osin myös erityistason palvelut.
Professori Mats Brommelsin johtama ryhmä esitti toukokuun lopussa, että asiakkaan valinnanvapaus pitäisi toteuttaa siten, että asiakas listautuisi valitsemaansa sosiaali- ja terveyskeskukseen, joka tarjoaa tietyt peruspalvelut.
Lisäksi asiakas voisi valita muista valinnanvapauden piiriin kuuluvista palveluista, jos keskus on arvioinut hänen niitä tarvitsevan.
”Kuntapohjasta irti”,
Rehula toisti
Sosiaali- ja terveydenhuollon edellinen uudistusyritys kaatui viime vaalikaudella eduskunnan perustuslakivaliokuntaan, joka totesi tuolloin, että vastuu sote-palveluista pitää olla yhtä kuntaa suuremmalla toimijalla.
Nyt valmistellaan uudistusta, jossa järjestämisvastuu siirtyisi vuoden 2019 alussa maakunnille.
Rehula muistutti, että jos yhdenkään kunnan budjetissa on silloin varattu eurokaan nykyisiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin, niin jotain on mennyt pieleen.
-Sote otetaan kuntapohjasta irti, hän kiteytti moneen kertaan tavoitteen.
Kunnilla ei olisi jatkossa rahaa eikä myöskään henkilöstöä sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Työterveyshuollon rahoitukseen ja palvelutuotantoon ei olla koskemassa.