Suomalaisille sote-alan kehittäjille aukeaa uusi reitti kansainväliseen yhteistyöhön – ”Voimme oppia toisiltamme paljon”
Euroopassa tehdään kunnianhimoista sote-kehitystyötä ja tässä työssä myös Suomen osaajat ovat nyt vahvasti mukana. Näin tiedottaa Tampereen yliopisto, joka on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Suomen Akatemian lisäksi mukana kansainvälisessä kumppanuusohjelmassa.
Yliopistonlehtori Jenni Airaksinen aloitti kuluvan kuun alussa THCS Partnership -hankkeen johtavana asiantuntijana Tampereen yliopistossa.
– Haluamme luoda mekanismeja, joilla eri tasojen sote-toimijat voivat oppia toisiltaan ja soveltaa parhaita käytäntöjä omissa järjestelmissään, Airaksinen summaa Tampereen yliopiston tiedotteessa.
– Tampereen yliopisto on mukana hankkeessa, koska haluamme vahvistaa asemaamme johtavana sote-alan tutkimusta, koulutusta ja kehittämistä tukevana yliopistona Suomessa. Lisäksi haluamme tarjota suomalaisille sote-alan kehittäjille reitin päästä tekemään yhteistyötä Euroopan etevimpien sote-toimijoiden kanssa.
Satoja miljoonia euroja virtaa ohjelman läpi
Transforming Health and Care Systems -kumppanuusohjelman tarkoitus on tukea kansallisten sote-järjestelmien uudistumista ihmislähtöisemmiksi ja tasa-arvoisemmiksi.
Samalla EU-rahoitteinen THCS Partnership -ohjelma etsii ratkaisuja, joilla voitaisiin vauhdittaa muutosta kohti tehokkaampia ja laadukkaampia hoiva- ja hoitojärjestelmiä.
Lisäksi tiedotteessa kerrotaan, että kumppanuusohjelma kestää seitsemän vuotta ja sen kautta ohjataan runsaat 300 miljoonaa euroa tutkimukseen, innovaatioihin ja niiden toimeenpanoon.
– Tämä on rahoitusta, josta kaikki suomalaiset sote-alan tutkimusta ja kehitystyötä tekevät organisaatiot voivat olla mukana kilpailemassa. Rahoitushaut aukeavat vuosittain, Airaksinen vinkkaa.
Hankkeessa halutaan vahvistaa yhteistyötä eri maiden, alueiden ja hallinnonalojen välillä.
– Uskon, että voimme oppia toisiltamme paljon. Aiemmin jokainen on omassa poterossaan yrittänyt keksiä pyörää uudelleen. Nyt ajatuksena on katsoa laajasti, miten samantyyppisiä haasteita on ratkottu erilaisissa ympäristöissä.
Tavoitteena on verkottaa sote-alan toimijoita keskenään ja vahvistaa niiden kykyä hyödyntää uutta tietoa ja vauhdittaa muutosta.
– Meidän kauttamme suomalaiset sote-alan tutkijat ja kehittäjät voivat päästä vaihtamaan kokemuksia ja kartuttamaan ymmärrystä eurooppalaisten kollegojensa kanssa.
Tämän vuoden alussa käynnistetyssä hankkeessa on mukana yli 60 organisaatiota 26 eri maasta, valtaosa niistä Euroopasta.
Samoja haasteita
Airaksisella on taustallaan yli 20 vuoden tutkimusura kuntien ja alueiden johtamisesta, kehittämisestä ja uudistamisesta.
Hänkin on nähnyt, miten Euroopan maat ovat sosiaali- ja terveydenhuollossa samojen haasteiden edessä. Väestö ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa, mutta rahat tai hoitava henkilökunta eivät tahdo riittää kaikkien hoitamiseen.
Perinteisesti alan tutkimusta ja kehittämistä on tehty kansallisesti ja paikallisista lähtökohdista. THCS Partnership -hanke pyrkii nyt murtamaan tämän perinteen.
Tampereen yliopiston rooli hankkeessa on tunnistaa toimivia monitoimijaisia järjestelmiä, jotka ovat uudistaneet palveluja menestyksekkäästi.
Lue myös: