Uusi sote-ohjelma käynnistyy – maakuntien ensimmäinen valtionavustushaku joulukuussa

Julkaistu Muokattu

Uusi sosiaali- ja terveyspalveluja kehittävä ohjelma käynnistyy. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman tarkoituksena on perustaa Suomeen laaja-alaisia sosiaali- ja terveyskeskuksia, jotta ihmiset saavat tarvitsemansa avun yhdellä yhteydenotolla. Palveluja kehitetään niin, että ne voidaan ottaa käyttöön hallitusohjelman mukaisessa sote-rakenteessa eli tulevissa maakunnissa.

”Sote-uudistuksessa kuunnellaan tarkasti ihmisten tarpeita. Hoitotakuuta tiukennetaan ja jatkossa ihminen pääsee viikossa tarvitsemaansa hoitoon. Nyt panostetaan peruspalveluihin ja painotusta siirretään ennaltaehkäisevään työhön. Myös sote-ammattilaisten kesken tarvitaan vahvaa yhteistyötä, jotta asiakkaan tilanne voidaan arvioida kokonaisuutena”, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru toteaa.

Alueellisia kehittämishankkeita ympäri maan

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelma toteutetaan kehittämishankkeissa eri puolilla Suomea. Ohjelma toteutetaan yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa, jonka vastuulla tulee olemaan ohjelman toimeenpano alueellisesti. THL rekrytoi viisi alueellista koordinaattoria, jotka ovat kehittämishankkeiden tuki alueilla.

Maakuntien kehittämis- ja käyttöönottohankkeiden rahoitusta tullaan toteuttamaan valtionavustuksina. Rahoituksen kokonaismäärä vuodelle 2020 on noin 70 miljoonaa euroa. Ensimmäinen valtionavustushaku pyritään avaamaan vielä vuoden 2019 aikana.

Valtionavustushankkeiden hakijana on voi olla joko alueen yksittäinen kunta tai kuntayhtymä. Olennaista terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan on, että kaikki alueen kunnat ovat mukana päättämässä, mikä taho prosessista alueella vastaa.

– Maakunnan alueen kuntien pitää yhdessä sopia, mikä kunnista on se, joka hakemusprosessia ja juridista hallintoprosessia hoitaa. Viime kaudella oli selkeästi valtion toimesta päätetty, että se on maakunnan liitto, nyt sellaista päätöstä ei ole tehty, totesi Varhila tiedotustilaisuudessa tänään tiistaina.

Kehityslistalla saatavuus, ennaltaehkäisevä työ ja kustannusten hillitseminen

Uuden sote-ohjelman päätavoitteina ovat saatavuuden parantaminen, työn painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisevään työhön, palvelujen laadun kehittäminen palveluiden ja yhteentoimivuuden varmistaminen. Näiden avulla saavutetaan ohjelman viides tavoite, joka on kaikkiaan hillitä sote-kustannusten kasvua.

”Jos muut tavoitteet toteutuvat on ilman muuta selvää, että toteutuu myös kustannusten kasvun hillintä. Mutta vain sitä kautta, että muut osatekijät on saatu maaliin”, sanoo Kirsi Varhila.

Kustannuksien hallinnan ja ennaltaehkäisevän hoitotyön kannalta olennainen tekijä on Varhilan mukaan digitaalisten ja mobiilipalveluiden kehittäminen. Kehitystyössä apuna voisivat olla esimerkiksi edelläkävijäkunnat.

”Yksityinen puoli hallitsee näitä tällä hetkellä aivan loistavasti, mutta meillä julkisella on vielä takamatkaa siinä, miten meidän digitaaliset ja mobiilipalvelumme toimivat. Toki meillä on alueita ja maakuntia, joissa on tehty jo uraauurtavaa työtä, mitä voimme mallintaa.”

Varhilan mukaan kustannusten hillintä voisi edesauttaa resurssien kohdentamista Suomen sisällä.

”Yksi nykyjärjestelmän ongelma on se, että joissain osissa Suomea melko terveitä hoidetaan hyvin kalliisti, kun taas joissain osissa Suomea joissa palveluiden tarve olisi suuri, ei ole riittävästi resursseja hoitaa jo palveluiden tarpeessa olevia ihmisiä.”

Powered by Labrador CMS