Karjalainen: Keva etsii sijoituskohteita kotimaasta

Julkaistu Muokattu

Kuntien eläkevakuutusyhtiö Keva haluaa lisätä kotimaisia sijoituksiaan. Karjalaisen haastattelema Kevan toimitusjohtaja Jukka Männistö kertoo työeläkeyhtiön etsivän eri puolilta maata ostettavaa. Ostoskoriin kelpaisi muun muassa kauppakeskukset, hotellit ja kerrostalot.

– Sijoitusomaisuutemme on reilut 41 miljardia euroa. Haluamme kohdentaa siitä entistä suuremman osan kotimaan kiinteistöihin, kertoo toimitusjohtaja Jukka Männistö.

Tällä hetkellä yhtiön sijoituksista kotimaisia on vajaa viidennes.

Reilun kuukauden Kevaa johtanut toimitusjohtaja Jukka Männistö puuttui Karjalaisen haastattelussa myös yhtiön ympärillä velloneeseen mediakohuun.

– Mediakohu on kieltämättä vaikuttanut Kevan imagoon ja jonkin verran myös sisäiseen toimintaan. Pyrin toimimaan niin, että luottamus palautuu ja henkilöstö sekä sidosryhmät voivat luottaa siihen, että työskentelemme ainoastaan työeläkevakuutettujen hyväksi, Männistö sanoo.

Aiheesta enemmän Karjalaisen nettisivuilla

Powered by Labrador CMS