Konsultteja tilataan kuntien hätäavuksi – apu saattaa maksaa 1 200 euroa per päivä
Kun kunta tarvitsee ulkopuolista näkemystä tai kunnalla ei ole omaa tarvittavaa osaamista, apuun haetaan konsultti. Konsultin apu esimerkiksi talouden tasapainottamisessa voi maksaa esimerkiksi 1 200 euroa per päivä.
Kemijärven valtuusto päätti kesällä tasapainotusohjelman käynnistämisestä. Konsulttiavusta kaupunki maksaa noin 25 000 – 30 000 euroa, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Koskela, kesk.
Ulkopuolisen konsultin näkemystä kaipasi esimerkiksi Oulun kaupunki etsiessään uusia tapoja sopeuttaa talouttaan. Oulussa on ”kipupisteitä”, joissa ei ollut päästy eteenpäin. Yksi tällainen on kouluverkko, joka on arka aihe monissa muissakin kunnissa.
Eroa kunnan oman henkilökunnan ja konsultin käytön välillä löytyy esimerkiksi vastuukysymyksissä.
– Oma henkilökunta on virkavastuussa ja tekee virkavastuulla selvitykset, mutta konsultin vastuu loppuu siihen, kun auton perävalot häviävät näkyvistä, Orimattilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Ryynänen, kok., kärjistää.
Oma henkilökunta voi myös olla paremmin ohjeistettavissa, eikä toimeksianto lopu siihen, kun raportti on jätetty, Ryynänen sanoo.
Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 9/2019.