Kuntaliitto: Täksi vuodeksi veroa korotti 46 kuntaa, ensi vuonna korottajia on selkeästi enemmän

Kuva PIXAPAY
Julkaistu Muokattu

Kuluvana vuonna kunnallisveroprosentti nousi 46 kunnassa. Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio sanoo, että ensi vuonna tuo määrä ylittyy selkeästi.

– Korottajien määrä oli kuluvan vuoden osalta matala siihen nähden, mihin suuntaan kuntien talous oli kehittymässä.
Nyt korottajiin on tulossa mukaan isoja kuntia. Punakallio viittaa esimerkkinä Tampereeseen, jossa parhaillaan työstetään kunnallisveroprosentin korottamista.

– Emme ole vielä tehneet kokoomaa korottajien määrästä, lopulliset tiedot kunnista alkavat tulla pikkuhiljaa.

Vaikka Punakallio arvioi korottajien määrän nousevan 46:sta, jättimäiseen rynnistykseen hän ei usko.

– Kaikkein eniten korottajia oli 2014. Tuolloin veroprosenttiaan nosti 156 kuntaa. Tuohon määrään nähden luku pysyy maltillisena, ennätystä ei ylitetä.

Kuntatalouden arkea ovat kuitenkin isot alijäämät, myös suurissa kaupungeissa, alueidensa vetureissa.

– Toisaalta voi ajatella niin, että nyt kyseessä on herätyksen paikka. Isommat kunnat ovat antaneet palveluverkkonsa säilyä pitkään hyvinä ja samalla investoineet vauhdikkaasti.

– Nyt joudutaan miettimään, mistä tehostetaan, miten sotea uusitaan ja millaista kouluverkkoa ylläpidetään. Tällainen voi olla hyvä paikka miettiä: jos ei ole piiskaa, ei synny uudistuksiakaan.

Lue lisää Kuntaliitto: Valtionosuuksien palautukset tuovat helpotuksen mutteivät ratkaise kuntatalouden kriisiä

Powered by Labrador CMS