Pudasjärvi haluaa maahanmuuttajien osuuden huimaan kasvuun – mallia Närpiöstä

Julkaistu Muokattu

Pohjoispohjalainen Pudasjärvi tavoittelee Pohjanmaan rannikolla sijaitsevan Närpiön kaltaista ulkomaalaispolitiikkaa. Maahanmuuttajien määrään halutaan huimaa kasvua.

– Maahanmuuttotaustaisten asukkaiden tavoitemääräksi on asetettu kymmenen prosenttia väestöstä, kun nyt heitä on noin kaksi prosenttia, Pudasjärven kaupunginjohtaja Tomi Timonen kertoo Kuntalehdelle.

Joka kymmenen närpiöläinen on ulkomaalaistaustainen. Yrityksillä on työvoimaa, koulut säilyvät ja kaupungin talous on ylijäämäinen.

Ikääntyvä Närpiö ei olisi selvinnyt kasvavasta työvoimatarpeesta ilman ulkomaalaisia. Thaimaalainen Phimsen Johanson lajittelee kurkkuja Osuuskunta Närpiön Vihanneksen pakkaamossa. (Kuva: Mikko Lehtimäki)

Timonen uskoo, että maahanmuuttajien avulla Pudasjärvi voi oikaista ikääntymisen ja alenevan väestönkehityksen. Maahanmuuttajien ansiosta Närpiön vanhusvoittoinen väestö on selvästi nuorentunut.

– Ei pienellä maaseutupaikkakunnalla pitäisi mennä näin hyvin, sanoo Närpiön kaupunginjohtaja Hans-Erik Lindqvist.

Närpiö oli ensimmäinen suurkaupunkialueen ulkopuolinen kunta, joka otti vastaan pakolaisia.

Lue lisää torstaina ilmestyvästä Kuntalehdestä.

Tapio Mainio

Powered by Labrador CMS