Reina: Yksittäinen asia ei kuntien ongelmia ratkaise - ei edes sote-uudistus

Julkaistu Muokattu

Valtioneuvoston torstaina julkaisema Kuntien tilannekuva-raportti pisti yksiin kansiin karun totuuden kuntakentän tilanteesta. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina korostaa, ettei mikään yksittäinen ratkaisu tilannetta yksin pelasta.

-Tilannekuva osoittaa, että kuntien tehtävien ja rahoitusperustan välillä on kuilu, jota on kurottava umpeen. Sopeuttamistoimia edellytetään sekä kunnilta että valtiolta. Mikään yksittäinen asia, kuten sote-uudistus, ei ratkaise kokonaisuutta. Tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa, rakenteellisia muutoksia ja ennen kaikkea toimintatapojen uudistamista, Reina toteaa.

Sinällään raportti ei mitään uutta tietoa juuri tarjoile. Kuntatalouden karut faktat ovat aiemminkin olleet tiedossa. Suuri askel eteenpäin on sen sijaan, että jatkossa päätöksenteon tueksi on entistä enemmän reaaliaikaista tietoa luvassa.

-On hyvä, että tällainen kattava tilannekuva hallitusohjelmana perustuen on nyt tehty. Tosin siinä ei juurikaan kokonaan uutta tietoa ole. Mutta se antaa monipuolisen kokonaiskuvan kuntien toimintaympäristöstä ja etenkin eriytymiskehityksestä. Erityisen hyvä on, että tälle pohjalle syntyy toivottavasti mahdollisimman reaaliaikainen kuntien tilannekuva, Timo Reina toteaa.

Tilannekuva-raportin yhtenä tehtävänä on toimia keskustelun käynnistäjänä nykyisten ja tulevien haasteiden osalta. Ja niitähän riittää.

-On hyvä, että infrainvestointien riittämättömyys nousee tässä esille, samoin kuin demokraattisen päätöksentekojärjestelmän toimivuus. Molemmilla on erittäin iso merkitys kuntien tulevaisuudelle, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina muistuttaa.

Powered by Labrador CMS