Sote-laskelmien tarkastuksessa haasteena on ”merkittävän” vääristymän määrittäminen – kaikkien kuntien tilinpäätöksiä tuskin käydään läpi
Soten siirtolaskelmien avaaminen uutta tarkastusta varten on jo nostanut kylmän hien virkahenkilöiden otsalle valtiovarainministeriössä (VM).
VM tiedotti aiemmin toukokuussa, että kuntien tilinpäätöksiä viime vuodelta tarkastellaan vielä, jotta merkittävät vääristymät sote-uudistuksen aiheuttamien kustannusten tasauksissa saadaan oikaistua.
Edessä on suuri tilinpäätösten perkausurakka lyhyessä ajassa, ja kaikkia laskelmia vääristäviä tietoja ei mitenkään pystytä oikaisemaan, VM:n muutosjohtaja Ville-Veikko Ahonen sanoo.
VM:n miukaan olennaista on, että hyvinvointialueille kunnilta siirtyvän kustannuksen tulee vastata palveluiden järjestämisestä yhden vuoden aikana aiheutuvia kustannuksia.
-Laskelman tulee olla oikeudenmukainen ja tasapuolinen sekä kuntien kesken että kuntien ja hyvinvointialueiden kesken.
Hyvinvointialueille ja kunnille järjestettiin asiassa kuuleminen, jonka palaute oli Ahosen mukaan kannustava.
– Luulen että kaikki ovat sitä mieltä, että tilinpäätöstiedot on hyvä vielä kerran tarkastaa, että ne vastaavat oikeudenmukaista kustannusta.
Ahosen mukaan on vielä auki, käydäänkö kaikkien kuntien tilinpäätökset läpi.
– Analysoimme palautteen ja mietimme sen perusteella, kuinka lainsäädäntö ja asetukset kirjoitetaan. Ehkä isoin kysymys liittyy siihen, lähdetäänkö määrittämään jotain eurorajaa sille, mikä on merkittävä vääristymä, jota lähdetään oikaisemaan. Pienimpiä laskelmia vääristäviä tietoja ei saada kiinni, mutta suurimmat laskelmia mahdollisesti vääristävät kertaluonteiset ja takautuvat erät pitäisi saada oikaistua.
VM:n tavoitteena on siis oikaista ne laskelmat, joissa sinänsä oikein, mutta erilaisin tavoin kirjatut tilinpäätöstiedot voivat aiheuttaa ”merkittävää” vääristymää.
Mitä tuo merkittävä käytännössä tarkoittaa, mihin raja vedetään, on avainkysymys, johon ei vielä ole vastausta.
– Merkittävän ongelma on siinä, että se saattaa olla eri näkökulmista erilainen. Jonkin pienen kunnan näkökulmasta pienikin oikaisu saattaa olla iso sen kunnan talouden kannalta. Hyvinvointialueen näkökulmasta taas voi olla [tärkeää] se, että kaikki vähänkin vääristävät tapahtumat oikaistaan, koska he ovat yksinomaan valtion rahoituksen varassa.
– Luulen, että enemmistö toivoo, että kaikki, pienimmätkin oikaisua vaativat tapahtumat, käydään läpi, mutta työmäärällisesti se olisi mahdoton urakka.
Aiheesta aiemmin: