Tuleva kunnallisverokertymä: Ei hyvältä näytä vaikka pieni valonpilkahdus näkyvissä

Kuluttajien luottamus talouteen on heikkoa, mikä vaikuttaa myös työllisyyden kehittymiseen. Kuva: Pixabay
Julkaistu Muokattu

Kuntaliitto on päivittänyt kunnallisverojen kertymästä kertovaa veroennustekehikkoaan. Ennusteen mukaan talousnäkymät ovat heikentyneet entisestään.

Kuntaliiton asiantuntija Benjamin Strandberg perustelee heikentynyttä näkymää työllisyystilanteella: se ei ole parantunut aiempien odotusten mukaisesti.

– Vielä viime vuonna näkymät olivat huomattavasti positiivisemmat. Palkkatuloihin odotettiin tuolloin 4 prosentin kasvua. Tuoreimmassa ennustepäivityksessämme lukema on 2,5 prosenttia.

Strandberg sanoo, että 2,5 prosentissakin riittää loppuvuodeksi kirimistä.

Kuluttajien luottamus talouteen on heikkoa, mikä vaikuttaa myös työllisyyden kehittymiseen.

Yhteisöverossa valoisammat näkymät?

Strandberg löytää verohallinnon syyskuun verokertymien ennakkotiedoista pienen valonpilkahduksen.

– Yhteisöveron ennakkoverot näyttävät syyskuussa odotettua parempaa kehitystä. Yhteisövero on hyvin suhdanneherkkä, ja se on hyvä indikaattori kertomaan talouden vireestä.

Vielä toistaiseksi on epäselvää, mistä kyseinen nousu johtuu.

Kunnille maksettavan yhteisöveron odotetaan joka tapauksessa kasvavan. Orastava hyvä kehitys näkyy kehikon verokertymissä kuitenkin vasta ensi vuonna korkeimpina lisäennakoina.

Strandberg muistuttaa, että yhteisöveron kehityksessä on valitettavan paljon epävarmuutta. Iso kysymysmerkki on muun muassa Yhdysvaltojen tullipolitiikan vaikutus.

Kiinteistöverokertymän kasvu vaatimatonta

Strandberg summaa, että kunnallisveron loppuvuoden kertymäennuste alenee selvästi aiemmasta ennusteesta.

Kuluvan vuoden arvioitu yhteisöverokertymä pienenee hieman, noin 10 miljoonalla eurolla elokuun arvioista.

Kiinteistöveron kertymä puolestaan kasvaa mutta vain noin prosentilla kuluvana vuonna. Sen kertymä olisi yhteensä noin 2 350 miljoonaa euroa.

Veroennustekehikon tuore päivitys perustuu pääosin syksyn kuntatalousohjelman arvioihin verotulojen kehityksestä. Siinä on otettu huomioon toteutuneet verontilitykset elokuuhun asti sekä syyskuun verontilityksen tilannetiedon.

Lisäksi ennusteen taustalla on keskusteluja valtiovarainministeriön ja Verohallinnon kanssa.

Taloudellinen liikkumavara yhä kapeampi

Kuntaliiton syksyn Talousbarometri kertoi sekin synkistä näkymistä. 70 prosenttia Talousbarometriin vastanneista talousjohtajista arvioi kuntansa talouden näkymät seuraavan 12 kuukauden kuluttua huonoksi tai melko huonoksi.

Lisäksi lähes 80 prosenttia vastaajista arvioi, että kunnan taloudellinen liikkumavara kapenee.

Niukka taloustilanne on tuttua kaikentyyppisille kunnille mutta erityisesti pienimmille, alle 5000 asukkaan kunnille.

Powered by Labrador CMS