Varsinais-Suomea edustaneella Kari Häkämiehellä oli noin 210 000 euron edestä tuloja – edelleen vaikuttavista maakuntajohtajista eniten tienasi Tuija Telén Uudeltamaalta
Edelleen vaikuttavista maakuntajohtajista eniten viime vuonna tienasi Uudenmaan maakuntajohtaja Tuija Telén, jonka ansiotulot olivat 162 635,63 euroa ja pääomatulot 216,11 euroa.
Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen tienasi vuonna 2024 yhteensä 161 607,30 euroa. Summasta 2 498,88 euroa oli pääomatuloja.
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Jyri Arponen aloitti tehtävässään vuoden 2024 lokakuussa. Hänen viime vuoden verotettavat ansiotulot olivat 110 872,24 euroa.
Ennen Arposta Varsinais-Suomen maakuntajohtajana toimi Kari Häkämies, jonka ansiotulot olivat 207 773,20 euroa ja pääomatulot 4 514 euroa.
Alle 100 000 euron ei jäädä
Myös muut maakuntajohtajat tienasivat verrattain hyvin viime vuonna, vaikka he eivät yltäneetkään Telénin, Kaiposen tai Häkämiehen lukemiin.
Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Satu Sikanen tienasi viime vuonna 125 095,77 euroa ansiotuloja. Pääomatuloja hän sai 2582,77 euroa.
Etelä-Pohjanmaan Heli Seppelvirta tienasi 122 696,75 euroa ansiotuloja. Hänellä ei ollut pääomatuloja.
Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen jäi eläkkeelle maaliskuun 2025 alussa. Hän tienasi viime vuonna ansiotuloja 140 826,86 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.
Kainuun maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaisen ansiotulot olivat 103 586,44 euroa ja siinä olivat kaikki hänen tulot yhteensä vuonna 2024.
Kanta-Hämeen maakuntajohtaja Toni K. Laineen ansiotulot olivat 128 689,96 euroa ja pääomatulot 3 958,32 euroa.
Keski-Suomen maakuntajohtaja Pekka Hokkanen tienasi 123 565,82 euroa ansiotuloja viime vuonna.
Kymenlaakson maakuntajohtaja Jaakko Mikkola ansaitsi 118 064,30 euroa viime vuonna. Hän ei saanut pääomatuloja.
Lapin maakuntajohtajan tehtäviä viime vuonna hoitanut Mika Riipi sai 100 348,67 euroa ansiotuloja viime vuonna ja 2 096,80 euroa pääomatuloja. Mika Riipi on nyt virkavapaalla Lapin maakuntajohtajan tehtävistä, joihin valittu Hannu Takkula aloitti määräaikaisena sijaisena viime vuoden marraskuussa.
Tuloja voi olla eri lähteistä
Pirkanmaan maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen sai ansiotuloja 134 442,46 euroa. Ahosen tavoin ilman pääomatuloja jäi Pohjanmaan maakuntajohtaja Mats Brandt, jolla oli verotettavia ansiotuloja 144 023,85 euron edestä.
Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen ansaitsi 122 784,27 euroa, josta ansiotuloja oli 122 594,76 euroa ja pääomatuloja 189,51 euroa.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jussi Rämet tienasi 119 025,68 euron edestä ansiotuloja.
Pohjois-Savon maakuntajohtaja Tytti Määttä tienasi viime vuonna 116 902,76 euroa.
Niina Pautola-Mol valittiin taannoin valtioneuvoston kanslian neuvottelevan virkamiehen virkaan määräajaksi. Sitä ennen Pautola-Mol ehti toimia useamman vuoden Päijät-Hämeen maakuntajohtajana, myös viime vuonna, jolloin hänen ansiotulonsa olivat 117 116,03 euroa.
Satakunnan maakuntajohtaja Kristiina Salonen tienasi 133 212,50 euroa ansiotuloja ja 846 euroa pääomatuloja.
Kaikkia edellä mainittuja tuloja koskien on hyvä huomioida, että niistä ei ole eriteltävissä, mistä tulot koostuvat. Toisin sanoen näitä tuloja vertailemalla ei voida tietää, minkä verran kukin on saanut tuloja juuri maakuntajohtajan töistä.
Lue myös: