Veronmaksajat ovat tyytyväisiä
Suomalaiset veronmaksajat ovat tyytyväisiä vastikkeeseen, jonka saavat maksamilleen veroille. He kaipaavat myös jyrkempää progressiota.
Tämä käy ilmi STTK:n teettämästä kyselystä. Kolme prosenttia vastaajista kokee, että ei saa lainkaan vastinetta maksamilleen veroille.
Tyytyväisyyttä verojen vastineelle koetaan kyselyn mukaan laajasti eri tulo- ja ikäryhmissä, etenkin toimihenkilöiden keskuudessa.
– Tulokset vahvistavat käsitystä, että ajoittaisesta valituksesta huolimatta kansalaiset kokevat julkisen sektorin toimivan pääsääntöisesti kustannustehokkaasti, tulkitsee STTK:n pääekonomisti Ralf Sund.
– Julkisen sektorin palkansaajat voivat perustellusti tulkita tulokset kiitoksena ja kannustuksena.
Jyrkemmälle progressiolle kannatusta
Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia katsoi, että veronmaksukyvyn tulisi vaikuttaa nykyistä enemmän veronmaksuun. Näin koettiin varsin kyselyraportin mukaan laajalti eri tulo- ja ikäryhmissä, myös 4000 – 6000 euroa kuukaudessa ansaitsevien keskuudessa.
Vasta yli 6000 euroa kuukaudessa ansaitsevat kokevat, että veronmaksukyvyn ei tulisi vaikuttaa nykyistä enemmän verotukseen.
– Tuloksissa on merkittävää, että myös suhteellisen hyvätuloiset kannattavat progressiivista verotusta, jopa sen kiristämistä Sund korostaa.
Palkkaveron kevennys ensisijaista
Kyselyn vastaajat pitävät palkkaverotuksen keventämistä tärkeämpänä kuin yritysveron. Myös yrittäjien keskuudessa palkkaveron alennus ajaa yritysveron alennuksen edelle.
– Jos veronalennuksia on hallituksen budjettiriihessä tulossa, on kansalaisten mielipide varsin selvä ja antaa tukea pieni- ja keskituloisille kohdistuvaan veronalennukseen, tulkitsee Sund kyselyn tuloksia.
Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 29.6.-8.8.2017 välisenä aikana. Kyselyyn vastasi 1431 18–64 vuotiasta henkilöä ympäri Suomen.