Yhä useampi kunta-alan eläkeläinen tekee töitä eläkkeen rinnalla
Erityisen suosittua työskentely eläkkeen ohella on alle 68-vuotiaiden osatyökyvyttömyyseläkeläisten keskuudessa.
Eläkkeellä työskentely on yleistynyt kunta-alalla, selviää julkisen alan työeläkevakuuttaja Kevan tuoreesta tutkimusraportista.
–Noin viidennes alle 68-vuotiaista kunta-alan eläkkeensaajista työskentelee eläkkeen rinnalla, joten kyse on merkittävästä ilmiöstä, sanoo Kevan pääekonomisti Joonas Rahkola tiedotteessa.
Tutkimuksen mukaan yli 64-vuotiaiden työskentely eläkkeen ohella on yleistynyt selvästi viime vuosina. Erityisesti kasvua on ollut 66-67 -vuotiaiden ikäryhmissä.
Vanhuuseläkkeen rinnalla työskentely on yleistä erityisesti hoito- ja opetusaloilla, joilla joka neljäs alle 68-vuotias eläkkeensaaja kävi töissä vuonna 2020. Varhaiskasvatuksessa vastaava osuus on alle viidennes (17 %).
–Eläkkeen ja työn yhdistäminen on yleisintä työvoimapulasta kärsivillä aloilla, ja potentiaalia sen kasvuun on yhä etenkin vanhuuseläkkeen saajien joukossa.
Kunta-alalla alle 68-vuotiaista vanhuuseläkettä saavista keskimäärin vain seitsemän prosenttia kävi töissä eläkkeen ohella vuosina 2011–2020.
”Osatyökyvyttämyyseläkkeet tarkempaan tarkasteluun”
Suosittua eläkkeen ohella työskentely on alle 68-vuotiaiden osatyökyvyttömyyseläkeläisten keskuudessa. Vuosina 2011-2020 heistä työskenteli jopa 89 prosenttia.
Tarkastelujakson aikana työn ja eläkkeen limittymisen kesto oli kunta-alalla pisin juuri osatyökyvyttömyyseläkkeissä, keskimäärin 29 kuukautta. Vanhuuseläkkeissä vastaava luku oli kuusi kuukautta.
Kevan tilastonanalyytikko Janne Salonen korostaa osatyökyvyttömyyseläkkeiden nostamista tarkempaan tarkasteluun.
–Olisi syytä selvittää, mitkä tekijät eri työ- ja toimipaikoissa, niiden resursseissa ja toimintatavoissa tukisivat parhaiten osatyökykyisten työllistämistä ja sittemmin pysyvää paluuta työhön, Salonen sanoo tiedotteessa.
Vuonna 2020 kunta-alalla työskenteli eläkkeen ohella lähes 24 000 henkilöä. Kunta-alalla alle 68-vuotiaiden eläkkeensaajien kokonaismäärä oli tuolloin reilut 117 000 henkilöä.
Kevan Työssä ja eläkkeellä -tutkimuksessa tarkasteltiin työn ja eläkkeen limittymistä eri eläkelajeissa kunta-alalla, valtiolla sekä kirkon ja Kelan palveluksessa vuosina 2011–2020.